Finlex ®

Rikosprosessi - Syyttäjän oikeus hakea muutosta - Asianomistaja - Kontradiktorinen periaate - Suomen perustuslain 21 §

	Vaasan HO
Diaarinumero:	R 00/310
Antopäivä:	04.07.2000
Ratkaisunumero:	763
Esittelypäivä:	--
Asianumero:	VaaHO:2000:2

Asianomistajan vaatimukset oli selvitetty puutteellisesti esitutkinnassa eikä asianomistajalle ollut varattu mahdollisuutta täydentää esitutkinnassa antamaansa lausumaa. Asianomistajaa ei ollut kutsuttu käräjäoikeudessa pidettyyn pääkäsittelyyn, jossa hän olisi halunnut esittää yksityisoikeudellisen vaatimuksen, jonka tueksi hän olisi joutunut vetoamaan sellaisiin seikkoihin, joihin syyttäjän ei ollut tarvinnut vedota oman rikosoikeudellisen vaatimuksensa tueksi. Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati asian palauttamista käräjäoikeuteen sillä perusteella, että käräjäoikeus oli menettelyllään rikkonut Suomen perustuslain 21 §:ssä jokaiselle kansalaiselle turvattua oikeutta tulla kuulluksi asiassaan. Rikosasian vastaaja katsoi syyttäjän valitukseen vastatessaan, ettei syyttäjällä ollut muutoksenhakuoikeutta ja ettei asianomistajan oikeusasemaa ollut loukattu, koska tällä oli aina mahdollisuus nostaa rikosasiasta erillinen siviilikanne.

Hovioikeus totesi, että syyttäjällä oli tuomion oikeusvoimavaikutuksen vuoksi muutoksenhakuoikeus niissä tapauksissa, joissa hän oli ottanut ajaakseen asianomistajan yksityisoikeudellisen vaatimuksen ja joutunut tämän vaatimuksen tueksi vetoamaan oikeudenkäynnin kuluessa sellaisiin syytteen teonkuvauksen ulkopuolisiin seikkoihin,
joihin ei voitu enää myöhemmin vedota. Hovioikeus totesi edelleen, että syyttäjällä oli ennen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säätämistä katsottu olleen vastaajan eduksi muutoksenhakuoikeus niissä tilanteissa, joissa lainvoiman saanut tuomio olisi voitu ylimääräisten muutoksenhakukeinojen avulla poistaa.
Suomen perustuslain 21 §:ssä turvattu oikeus tulla kuulluksi oli niin ikään ilmennyt aikaisemmin keskeisimmin juuri oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdassa, jonka mukaan tuomiovirheenä pidetään sitä, että henkilö, jota ei ole kuultu, kärsii muutoin haittaa tuomiosta. Koska lainkohdan mukaisella haitalla tarkoitettiin aiemmin mainitun oikeusvoimavaikutuksen ohella myös tuomion täytäntöönpano- tai todistusvaikutusta ja koska asiassa jo annetulla rikostuomiolla oli vahva todistusvaikutus, hovioikeus katsoi, että asianomistaja kärsi vahinkoa siitä, ettei hänellä ollut ollut tilaisuutta hyödyntää rikosprosessin yhteydessä esitettyä oikeudenkäyntiaineistoa siviilioikeudellisen vaatimuksensa ajamisessa ja myös välttää erillisestä oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset. Asianomistaja ei ollut täten saanut osakseen asianmukaista oikeudenkäyntiä, jonka seikan valvomisen katsottiin kuuluvan myös syyttäjälle. Valitus otettiin tutkittavaksi ja asia palautettiin käräjäoikeuden uudelleenkäsiteltäväksi.

L oikeudenkäynnistä rikosasioissa 5 luku 15 § 1 Oikeudenkäymiskaari 31 luku 1 § 1 momentti 2 kohta

NJA 1994:59 HE 82/1995 vp. s. 73

LaVM 9/1997 vp. s. 12

Frände: Finsk straffprocessrätt I, 1999, s. 442

Jokela: Uudistuva rikosprosessi, 3. uud.p., 2000, ss. 205 ja 423-424

Lappalainen: Siviiliprosessioikeus I, 1995, s. 62

Valtakunnansyyttäjän yleinen ohje syyttäjille 1998:4, s. 3

Vuorenpää: Asianomistajan oikeudet rikosprosessilaissa, 1999, s. 178

Jäsenet: Kalervo Auerma, Lasse Silvennoinen, Tapani Koppinen

Esittelijä: Tomi Vistilä

Lainvoimainen (LVT:1)