Rovaniemen HO 13.03.2000 157

Konkurssimenettely - Konkurssin peruuttaminen - Konkurssisääntö 21 §

Velallinen X Oy oli velkojan hakemuksesta asetettu konkurssiin.
Konkurssiin asettamisen jälkeen velallinen oli valituksessaan hovioikeudelle pyytänyt konkurssin peruuttamista, koska se oli tehnyt hakijavelkojan kanssa sopimuksen konkurssihakemuksen perusteena olevan saatavan maksamisesta. Hakijavelkoja myönsi sopimuksen tehdyksi ja ilmoitti, ettei sillä ollut velallisen konkurssiin asettamiseen liittyviä vaatimuksia.

Konkurssisäännön 21 §:n mukaan konkurssi voidaan peruuttaa velkojainkuulustelussa, jos kaikki saapuville tulleet velkojat siihen suostuvat. Konkurssin jo alettua on yleisen velkojatahon suojatarkoituksessa laadittava pesäluettelo, kutsuttava mukaan suurimmat velkojat velkojainkuulusteluun ja velallisen vahvistettava pesäluettelo oikeaksi ennen kuin konkurssin peruuttamista koskeva asia voidaan ratkaista. Säännöstä tulkittiin niin, että määräysvaltansa omaisuuteensa konkurssin kautta menettäneellä velallisella ei ollut valtaa omissa nimissään esittää konkurssin peruuttamista.

Velallisen valitus hylätttiin.

Konkurssisääntö 21 § Mikko Könkkölä -Iiro Liukkonen: Konkurssimenettely, 1995, s. 98-99

Jäsenet: Simo Simola, Ritva Supponen ja Helinä Haataja Esittelijä: Anne Niemi

Lainvoimainen (LVT:1)

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.