Rovaniemen HO 11.01.2000 81

Veropetos

Pääkäsittely 11.1.2000

Diaarinumero R 99/194
Pääkäsittely 11.1.2000
Taltio 81
Antopäivä 10.2.2000

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Tornion käräjäoikeus oli tuominnut A:n kohdassa 1 veropetoksesta ja kohdassa 2 haitanteosta virkamiehelle yhteiseen sakkorangaistukseen.

Käräjäoikeus oli katsonut kohdassa 1 toteennäytetyksi, että A oli muuttanut Suomeen 14.2.1996 ja hän oli sen jälkeen Suomessa vakinaisesti asuvana henkilönä käyttänyt maahantuomaansa Ruotsissa rekisteröityä henkilöautoa liikenteeseen Suomessa, vaikka autosta ei ollut maksettu valtiolle autoverolain mukaisia ennen auton käyttöönottoa suoritettavia auto- ja arvonlisäveroja. A oli jättämällä ilmoittamatta auton maahantuonnista ja sen käyttöönottamisesta Suomessa petollisesti yrittänyt välttää auto- ja arvonlisäverojen maksamisen.

Käräjäoikeus oli katsonut kohdassa 2 toteennäytetyksi, että A oli väkivaltaa tai sen uhkaa käyttämättä oikeudettomasti estänyt tullivirkamiehiä suorittamasta heille kuuluneita virkatehtäviä. Tullimiehet olivat pysäyttäneet A:n ja kehottaneet häntä heti menemään Aavasaksan tulliasemalle selvittämään auton maahantuontiin liittyvää veroasiaa. A:n luvattua ajaa tulliasemalle hänet oli päästetty ajamaan autollaan tulliasemalle. A oli kuitenkin jatkanut pysähtymättä ajoaan tulliaseman ohi Ruotsiin. A ei ollut myöhemmin samana päivänä tai lähipäivinä tullut selvittämään autoveroasiaa tulliviranomaisille. A:n menettelyn johdosta asian selvittely oli viivästynyt eikä hänen autoaan ollut saatu haltuun mahdollisten autoverojen pantiksi.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A on vaatinut, että syyte hylätään.

A on lausunut, että hän ei ollut syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemiin rikoksiin. Kohdassa 1 veropetoksen tunnusmerkistö ei ollut täyttynyt. A ei ollut muuttanut Suomeen 14.2.1996 eikä hän ollut oleskellut Suomessa verovelvollisuuden edellyttämää aikaa. A oli omistanut syytteessä tarkoitetun auton verovapauden edellyttämät vähintään kuusi kuukautta välittömästi ennen 10.6.1998 tapahtunutta Suomeen muuttamistaan. Veropetoksen edellyttämä tahallisuus ei myöskään ollut täyttynyt. A ei ollut kohdassa 2 tehnyt haittaa virkamiehelle eikä syytekirjelmässä kuvattu teko ollut rikos.

Syyttäjän vastaus

Syyttäjä on vastannut valitukseen ja vaatinut, että se hylätään.

Syyttäjä on lausunut, että A oli kohdassa 1 syyllistynyt veropetokseen käyttäessään Ruotsissa rekisteröityä autoa liikenteeseen Suomessa maksamatta autoverolain mukaisia veroja. A:n vakituinen asuinpaikka oli helmikuusta 1996 lähtien ollut Suomessa autoverolain 33 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Edellytyksiä auton väliaikaiselle verottomalle käytölle ei ollut. A oli kohdassa 2 ajanut tulliaseman ohi Ruotsiin laiminlyöden noudattaa tullimiesten hänelle aiemmin antamaa määräystä ajaa suoraan tulliasemalle. A ei ollut myöhemminkään samana päivänä tai lähipäivinä tullut oma-aloitteisesti selvittämään asiaa tulliasemalle. Lainvalmistelutyöt olivat hieman epäselvät ja tulkinnanvaraiset siltä osin, oliko edellä mainittu menettely tarkoitettu rangaistavaksi haitantekona virkamiehelle.

Tullihallituksen vastaus

Tullihallitus on vastannut valitukseen ja vaatinut, että se hylätään. Tullihallitus on myös vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 2.811 markalla korkoineen.

Tullihallitus on lausunut, että A oli muuttanut Suomeen 14.2.1996. Verovapauden edellytykset eivät olleet täyttyneet.

PÄÄKÄSITTELY

Hovioikeus on 11.1.2000 toimittanut asiassa pääkäsittelyn.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Kohta 1

Sovellettavat autoverolain säännökset

Autoverolain 1 §:n 1 momentin mukaan henkilöautosta, jonka oma massa on alle 1.875 kilogrammaa, on ennen ajoneuvon rekisteröintiä tai käyttöönottoa Suomessa suoritettava valtiolle autoveroa. Sanotun lain 2 §:n 1 momentin mukaan käyttöönotolla Suomessa tarkoitetaan ajoneuvon käyttöä liikenteeseen Suomen alueella myös silloin, kun ajoneuvoa ei ole rekisteröity Suomessa. Lain 4 §:n 1 momentin mukaan velvollinen suorittamaan autoveroa on ajoneuvon maahantuoja.

Autoverolain 25 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdan (1482/1994) mukaan maahan muuttavan henkilön muuton yhteydessä tuoman yhden yksityistalouteen kuuluvan verollisen ajoneuvon veroa alennetaan enintään 50.000 markalla, jos muuttaja on välittömästi ennen muuttoaan ollut ulkomailla yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden ajan ja jos ajoneuvo on välittömästi ennen muuttoa ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa ja muuttajan käytössä vähintään kuuden kuukauden ajan.

Sanottua säännöstä on muutettu 1.6.1997 voimaan tulleella lailla autoverolain muuttamisesta (413/1997), jonka mukaan veronalennuksen enimmäismäärä on 80.000 markkaa. Koska autovero määräytyy ajoneuvon maahantuontihetkellä voimassa olevien säännösten mukaan ja syytteessä mainittu henkilöauto on syytteen mukaan tuotu Suomeen ennen sanottua lainmuutosta, asiassa on sovellettava autoverolain 25 §:ää sellaisena kuin se oli laissa 1482/1994.

Autoverolain 33 §:n 1 momentin (1482/1994) mukaan henkilön vakinaisella asuinpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa henkilö asuu vähintään 185 päivää kalenterivuodessa arvioituna hänen henkilökohtaisten, ammatillisten ja muiden siteidensä perusteella. Jos henkilö oleskelee kahdessa tai useammassa valtiossa sijaitsevissa paikoissa, henkilön vakinaisena asuinpaikkana on pidettävä sitä, jonne hän henkilökohtaisten syiden johdosta palaa säännöllisesti.

Sanottua säännöstä on muutettu 1.6.1997 voimaan tulleella lailla autoverolain muuttamisesta (413/1997). Lainmuutoksella muun muassa henkilökohtaisten syiden olemassaolon arviointiperusteita on täydennetty. Asumisen ajallista kestoa koskeva pääsääntö on samansisältöinen kuin ennen 1.6.1997 voimassa olleessa laissa. Asiassa on sovellettava syytteessä mainitulla A:n väitetyllä muuttohetkellä voimassa ollutta autoverolain 33 §:ää (1482/1994).

A:n muuttaminen Suomeen

A on kiistänyt muuttaneensa Suomeen asumaan vuonna 1996. A on kertonut, että hän oli muuttanut Suomeen kesäkuussa 1998 eikä hän vieläkään oleskellut Suomessa kuutta kuukautta vuodessa. A oli asunut Ruotsissa vuodesta 1960 lähtien ja jäänyt eläkkeelle vuonna 1989. Hän oli myynyt Ruotsissa olleet asuntonsa vuonna 1995 ja hänellä oli ollut sen jälkeen Övertorneålla Ruotsissa tilapäinen asunto, jonka hän oli myöhemmin irtisanonut. Hän oli Övertorneålla asunut myös veljensä luona. Osa Ruotsissa olleesta asuntoirtaimistosta oli jäänyt hänen entiselle vaimolleen ja osan irtaimistosta hän oli vienyt poikiensa asuntoon Tukholmaan. A oli asuntojensa myynnin jälkeen oleskellut pääasiassa Tukholmassa. A oli avioitunut Suomessa pääsiäisenä 1996. Vuonna 1996 A oli oleskellut koko talven ja kevättalven Espanjassa ja Etelä-Ruotsissa nykyisen vaimonsa kanssa. A:lla oli Haukkavuomalla Ylitorniolla vapaa-ajan asunto, jota A oli laajentanut vuonna 1996. Tuolloin asunto oli tullut myös talviasuttavaksi. A:n puoliso oli omistanut Haukkavuoman asunnon vuodesta 1996 lähtien ja hän oli myös kirjoilla siellä. Asuntoon tuli säännöllisesti kaksi sanomalehteä. A oli antanut Suomen viranomaisille Pessalompolon osoitteen, josta hänet voitiin Suomessa tavoittaa. Hänellä ei ollut Tukholmassa enää kiinteää osoitetta. A:lle oli tullut helmikuussa 1996 Ylitorniolle muuttokuorma, jossa oli vene, puutarhahuonekaluja ja kalastustarvikkeita.

A:n kertomuksesta ilmenee, että hänellä ei ole vuodesta 1996 alkaen ollut vakinaista asuinpaikkaa Ruotsissa. Tämä huomioon ottaen A:n Suomessa huhtikuussa 1996 solmima avioliitto Suomessa asuvan naisen kanssa sekä Haukkavuomalla olevan asunnon laajentaminen ja talviasuttavaksi tekeminen vuonna 1996 viittaavat vahvasti siihen, että A on muuttanut vakinaisesti asumaan Suomeen keväällä 1996. Tätä näkemystä tukee myös todistaja B:n kertomus siitä, että Haukkavuoman osoitteeseen oli vuosina 1996 ja 1997 tullut postia säännöllisesti, sekä todistaja C:n kertomus siitä, että hän oli nähnyt A:n varsin usein liikkumassa autolla Ylitorniolla vuosina 1996 ja 1997.

Todistajat D, E ja F ovat esitutkinnassa kertoneet, että A oli vuonna 1996 muuttanut Haukkavuomalle asumaan. D, E ja F ovat hovioikeuden pääkäsittelyssä kertoneet, että heillä ei ollut tietoa siitä, milloin A oli muuttanut Suomeen asumaan. Todistaja G:n kertomuksesta ilmenee, että D, E ja F ovat olleet esitutkinnassa kuulusteltavan asian vuoksi vaivautuneita ja että G:lle oli heitä kuulustellessaan tullut selkeä käsitys siitä, että A:n vakinainen asuinpaikka oli Haukkavuomalla ja että D, E sekä F tiesivät, että A asui siellä.

G:n kertomus huomioon ottaen D:n, E:n ja F:n esitutkinnassa antamia kertomuksia A:n asumisesta on pidettävä uskottavampina kuin heidän pääkäsittelyssä antamiaan kertomuksia. D:n, E:n ja F:n esitutkinnassa antamat edellä mainitut kertomukset tukevat sitä näkemystä, että A on muuttanut Suomeen keväällä 1996.

Kirjallisina todisteina esitetyt henkilötietolehdet 14.8.1996, passihakemus 13.11.1997 ja vakuutushakemus 12.3.1996 osoittavat, että A on vuosina 1996 ja 1997 ilmoittanut viranomaisille Suomessa olevan osoitteen. Sanotut kirjalliset todisteet tukevat osaltaan syytettä.

A ei ole itse ilmoittanut tullausilmoitukseen 14.2.1996 merkittyä Suomen osoitettaan. Tullausilmoitukseen merkitystä A:n osoitteesta ei sen vuoksi voida tehdä johtopäätöstä hänen asuinpaikastaan.

A:n kirjallisena todisteena esittämä muuttotodistus 10.6.1998 perustuu A:n omaan ilmoitukseen viranomaiselle. Pelkästään sanotun todistuksen perusteella ei siten voida tehdä sitä johtopäätöstä, että A olisi muuttanut Suomeen asumaan vasta kesäkuussa 1998. Ottaen huomioon, että A:n hallussa ollut, syytteessä mainittu henkilöauto on rekisteröity Ruotsissa, myöskään ruotsalaisen vakuutusyhtiön todistus 20.5.1998 ja rekisteritodistus 7.10.1997 eivät ole riittävä näyttö siitä, että A olisi asunut syytteessä mainittuna ajankohtana Ruotsissa.

Todistaja H on kertonut, että hän oli laatinut tuontitavaran tullausilmoituksen 14.2.1996. Muuttokuormassa oli ollut normaaleja perheen muuttotavaroita. Todistaja I:n kertomuksesta ilmenee, että A:n muuttokuormassa oli ollut kesämökille vietävää tavaraa. Lisäksi kuormassa oli ollut muuallekin kuin A:lle toimitettavaa muuttotavaraa. Todistaja I:n kertomus muuttokuorman sisällöstä tukee A:n kertomusta siitä, että A:n asuntoon Haukkavuomalle on 14.2.1996 tuotu vene sekä kalastus- ja puutarhavälineitä. Koska muuttokuormassa on esitetyn näytön perusteella ollut lähinnä vapaa-ajan käyttöön kuuluvia tavaroita, pelkästään muuttokuorman sisällön perusteella ei voida päätellä, että A olisi ollut muuttamassa vakinaisesti asumaan Suomeen. Ottaen huomioon, että kyseessä on osa irtaimistosta, joka A:lle on jäänyt vuonna 1995 Ruotsissa tapahtuneen yhteiselämän lopettamisen jälkeen, muuttokuorman toimittaminen Suomeen 14.2.1996 osaltaan kuitenkin tukee muuta asiassa esitettyä näyttöä siitä, että A on keväällä 1996 muuttanut asumaan Suomeen.

A:n oma kertomus henkilökohtaisista oloistaan vuodesta 1996 lähtien ja hänen Suomen viranomaisille antamiensa, kirjallisina todisteina esitettyjen ilmoitusten ja hakemusten sisältö, todistajien B:n ja C:n kertomukset sekä D:n, E:n ja F:n esitutkinnassa antamat kertomukset osoittavat, että A on syytteessä mainittuna ajankohtana vuonna 1996 muuttanut autoverolain 33 §:ssä (1482/1994) tarkoitetulla tavalla vakinaisesti asumaan Suomeen. A:n olosuhteiden on siten näytetty olleen sellaiset, että hänen on henkilökohtaisten siteidensä vuoksi katsottava asuneen vakinaisesti Suomessa 14.2.1996 lähtien.

Verovelvollisuus

A on kertonut muuttaneensa Ruotsiin vuonna 1960. Kuten käräjäoikeuskin on todennut, asiassa ei ole esitetty näyttöä siitä, että autoverolain 25 §:n 1 momentin 1 kohdassa (1482/1994) mainittu autoveron alentamisedellytys ei täyttyisi. Kirjallisena todisteena esitetystä otteesta Ruotsin autorekisteristä ilmenee, että A:n maahantuoma syytteessä mainittu henkilöauto ei ole ollut A:n omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa vähintään kuutta kuukautta välittömästi ennen hänen Suomeen muuttamistaan. Autoverolain 25 §:n 1 momentin 2 kohdan (1482/1994) sanamuoto huomioon ottaen säännöksessä tarkoitettuja maahan muuttavan henkilön Suomeen tuoman auton autoveron alentamisen edellytyksiä arvioitaessa avopuolisoa ei rinnasteta aviopuolisoon. Siten sillä seikalla, että auto on autorekisterinotteen mukaan ollut A:n avopuolison omistuksessa 8.1.1996 saakka, ei ole merkitystä muuttoauton autoveron alentamisen edellytysten kannalta. Autoverolain 25 §:n 1 momentin 2 kohdassa (1482/1994) tarkoitettu muuttoauton autoveron alentamisen edellytys ei siten ole täyttynyt, vaan A on ollut velvollinen auton maahantuodessaan suorittamaan siitä autoveroa.

Syyksilukeminen

A on kertonut olleensa tietoinen siitä, millä edellytyksillä maahantuodusta autosta on suoritettava autoveroa. Muuttaessaan vakinaisesti asumaan Suomeen vuonna 1996 A:n on täytynyt tietää, että hänen olisi tullut suorittaa maahantuomastaan autosta autoveroa. A:n on siten näytetty syyllistyneen käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan veropetokseen.

Kohta 2

A on kertonut, että tullimiehet olivat pysäyttäneet hänet ja ilmoittaneet, että heillä oli keskusteltavaa autosta. A oli kuullut tullimiehen puhelinkeskustelun, jonka mukaan jutun tutkija tuli Torniosta ja hän olisi paikalla noin tunnin kuluttua. A oli ilmoittanut tullimiehille, että hän saapuu tulliasemalle tunnin kuluttua eli silloin, kun jutun tutkija tulee paikalle. Tämä sopi tullimiehille ja A:lle oli tullut se käsitys, että hän voi tulla paikalle silloin, kun tutkija tulee paikalle. A oli ajanut Ruotsin puolelle Övertorneåån. Kun A oli myöhemmin samana päivänä tullut tulliasemalle vaimonsa kyydissä toisella autolla, tulliasema oli ollut melko pimeä ja tulliasemalla oli A:n näkemyksen mukaan ollut joku henkilö, mutta hänen vaimonsa käsityksen mukaan tulliasemalla ei ollut ollut ketään. A oli tämän jälkeen vaimonsa kuljettamassa autossa jatkanut matkaansa.

Todistaja J on kertonut, että A oli pysäytetty ja häntä oli kehotettu menemään Aavasaksan tulliasemalle autoveroasian selvittämistä varten. A:n kanssa oli sovittu, että hän menee heti tulliasemalle. Jutun tutkijan oli tarkoitus tulla Torniosta. A oli suostunut lähtemään tulliasemalle, mutta hän oli kuitenkin ajanut tulliaseman ohi Ruotsiin.

Todistaja C on kertonut, että A oli ajanut tulliaseman ohitse pysähtymättä. C oli ollut työvuorossa kello 22 saakka, mutta A ei ollut tullut selvittämään autoveroasiaa tulliasemalle. A ei ollut saapunut tulliasemalle selvittämään asiaa myöskään seuraavana päivänä.

Hovioikeus katsoo J:n ja C:n kertomusten perusteella kuten käräjäoikeuskin, että A on laiminlyönyt noudattaa tulliviranomaisten kehotuksen mennä heti Aavasaksan tulliasemalle selvittämään autoveroa koskevaa asiaa. Ei ole pidettävä todennäköisenä, että A olisi erehtynyt tullimiesten kehotuksen sisällöstä mennä heti tulliasemalle.

Virkamiehen antaman käskyn noudattamatta jättäminen ei sellaisenaan toteuta tekohetkellä voimassaolleen rikoslain 16 luvun 2 §:n 1 momentissa (19.12.1889) rangaistavaksi säädetyn haitanteon tunnusmerkistöä. Koska A:n menettelyn on katsottava olleen pelkästään passiivista suhtautumista hänelle annettuun viranomaiskäskyyn, A ei ole syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan rikokseen jättämällä noudattamatta tullivirkamiesten käskyä saapua selvittämään autoveroasiaa. Syyte on siten hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

Kohdan 1 syyte on hyväksytty ja kohdan 2 syyte on hylätty. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1a §:n 2 momentin nojalla A:lle ei tuomita hänen vaatimaansa oikeudenkäyntikulujen korvausta valtion varoista. A on velvollinen korvaamaan valtion varoista maksetut todistelukustannukset valtiolle sekä Tullihallituksen oikeudenkäyntikulut.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeus hylkäsi syytteen haitanteosta virkamiehelle kohdassa 2 ja tuomitsi A:n kohdassa 1 veropetoksesta 50 päiväsakon sakkorangaistukseen.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.