18.11.1999

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

A on vaatinut käräjäoikeudessa, että hänelle yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain nojalla 1.12.1995 vahvistettua maksuohjelmaa muutetaan siten, että omaisuuden myymisestä aiheutunut luovutusvoittovero otetaan huomioon maksuohjelmassa velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana. Luovutusvoittovero oli määrätty A:lle, kun hän oli vuonna 1997 realisoinut omistamansa maa-alueen velkajärjestelyssä vahvistetun maksuohjelman määräyksen mukaisesti.

Velkoja B on vastustanut A:n hakemusta.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n hakemuksen maksuohjelman muuttamisesta, koska luovutusvoitosta määrätty verovelka ja sen peruste olivat syntyneet vasta velkajärjestelyn alkamisen jälkeen.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A on vaatinut, että hänen maksuohjelman muuttamista koskeva hakemuksensa hyväksytään ja luovutusvoitosta maksuunpantu verovelka sisällytetään maksuohjelmaan.

Velkoja B on vaatinut A:n valituksen hylkäämistä.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylain) 3 §:n 1 momentin 3 kohdasta ilmenevän pääsäännön mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvat velat, jotka ovat syntyneet ennen velkajärjestelyn alkamista, mukaan luettuina vakuusvelat ja velat, joiden peruste tai määrä on ehdollinen tai riitainen taikka muusta syystä epäselvä. Poikkeuksena velkajärjestelylain 3 §:n pääsäännöstä on lain 60 §:n 4 momentissa säädetty, että saatava, joka maksun takaisinsaannin vuoksi syntyy uudelleen vastaajana olleelle velkojalle, on otettava huomioon velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana.

Asiassa on riidatonta, että A:lle maksuunpantu luovutusvoittovero 10.028 markkaa on seurausta A:lle yksityishenkilön velkajärjestelyssä 1.12.1995 vahvistetun maksuohjelman määräyksestä. Maksuohjelmassa A:n omistama maa-alue on määrätty realisoitavaksi velkojen suorittamiseksi.

Velkajärjestelylaissa ei ole verovelkaa koskevia erityissäännöksiä. Oikeuskäytännössä on ansiotuloon perustuvan verovelan syntymisajankohtana pidetty sen verovuoden päättymistä, jota koskevasta verosta on kysymys (KKO1998:116). Korkein oikeus on lisäksi ratkaisussaan 1997:206 katsonut luovutusvoittoveron velkajärjestelylain tarkoittamassa mielessä syntyneen silloin, kun kyseinen luovutus on tehty. Hovioikeus katsoi, kuten käräjäoikeuskin, että A:lle maksuunpantu luovutusvoittovero ei ole syntynyt ennen velkajärjestelyn aloittamista eikä se syntymisajankohtansa perusteella siten kuulu velkajärjestelyn piiriin.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että silloin kun rahaksimuuttotoimi velkajärjestelyssä johtaa pääomatulona verotettavaan luovutusvoiton syntymiseen, tämä veroseuraamus on maksuohjelmaa laadittaessa otettava huomioon rahaksimuutosta saatavan realisointituoton vähennyksenä (Koskelo-Lehtimäki: Yksityishenkilön velkajärjestely, Helsinki 1997 s.214). Korkein oikeus on kuitenkin ratkaisussaan 1998:125 katsonut, että luovutusvoitosta määrättävä vero ei ole sellainen omaisuuden rahaksimuuttokustannus, joka voitaisiin ennen vakuusvelkojen maksamista ottaa kauppahinnasta.

Yleisenä maksukyvyttömyysmenettelynä velkajärjestelyn nimenomaisena tarkoituksena on järjestää velallisen kaikki velkasuhteet siten, että velkaongelmiin joutunut yksityishenkilö kykenisi selvittämään ja korjaamaan taloudellisen tilanteensa. Tarkoituksen toteutuminen edellyttää sitä, että kukaan velkojista ei jää velkajärjestelyn ulkopuolelle. Velkajärjestelyn aikana maksettavaksi tuleva verovelka voi tehdä maksuohjelman toteuttamisen mahdottomaksi, mitä ei velkajärjestelylain tavoitteet huomioon ottaen voida pitää lain tarkoituksena.

Velkajärjestelylain tarkoitus huomioon ottaen onkin perusteltua katsoa, että vaikka verovelan asema velkajärjestelyssä on jäänyt velkajärjestelylaissa sääntelemättä, ei velkajärjestelylain tavoitteiden mukaista ole se, että velkajärjestelyssä vahvistetun maksuohjelman määräyksen seurauksena syntynyt verovelka vaarantaisi maksuohjelman toteuttamisen. Myös velkajärjestelylain 60 §:n 4 momentin edellä mainitusta sisällöstä voidaan päätellä, että velkajärjestelylain säännösten seurauksena syntyvä ja samalla velkajärjestelyssä vahvistettavan maksuohjelman toteuttamisen vaarantava velka on tarkoitettu kuuluvaksi velkajärjestelyn piiriin.

Velkajärjestelylain 3 §:n mukaisesti velkajärjestelyn piriin kuuluvat myös velat, joiden peruste tai määrä on ehdollinen. A:n velkajärjestelyn alkaessa ja maksuohjelmaa vahvistettaessa on ollut odotettavissa, että omaisuuden myynnistä syntyy verotettavaa luovutusvoittoa. Tiedossa on ollut se, että perusturvaan kuulumaton varallisuus tullaan velkajärjestelyssä myymään ja siitä saadut varat käyttämään velkojen maksuun. A:lle maksuunpantu verovelka on seurausta hänelle velkajärjestelyssä vahvistetun maksuohjelman määräyksestä, jota A on noudattanut. A ei ole velkajärjestelylain tarkoituksen vastaisesti lisännyt velvoitteitaan. Näistä seikoista johtuen ja huomioon ottaen edellä kerrotut velkajärjestelylain yleiset tavoitteet ja tarkoitus on perusteltua katsoa, että A:n kyseessä olevaa verovelkaa on velkajärjestelyssä käsiteltävä velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana, jonka peruste ja määrä ovat olleet ehdolliset siihen saakka kunnes A:n omistama maa-alue maksuohjelman määräyksen mukaisesti myytiin.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että A:n verovelka tulee ottaa maksuohjelmassa huomioon velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana. Maksuohjelman muuttamiselle oli siten olemassa velkajärjestelylain 44 §:n 1 momentin 3 kohdassa säädetyt edellytykset.

Ratkaisu

Käräjäoikeuden päätös A:n hakemuksen hylkäämisestä kumottiin ja asia palautettiin käräjäoikeuteen maksuohjelman muuttamista koskevia toimenpiteitä varten.

Korkein oikeus on 6.7.2000 antamallaan ennakkoratkaisulla (KKO:2000:79) kumonnut hovioikeuden päätöksen ja jättänyt asian käräjäoikeuden päätöksen varaan.

Korkein oikeus on katsonut, että A:n 1.12.1995 aloitetun velkajärjestelyn vahvistettua maksuohjelmaa ei voida muuttaa siten, että hänelle verovuodelta 1997 määrätty jäännösvero sisällytetään maksuohjelmaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvana velkana.