28.1.1999

Käräjäoikeus oli määrännyt avioeroon tuomittujen puolisoiden A:n ja B:n omaisuuden erottelua varten pesänjakajan. A:n ja B:n pääasiallisena omaisuutena oli ollut omakotitalo, jonka he olivat yhdessä rakentaneet B:n omistamalle tontille. A oli esittänyt pesänjakajalle vaatimuksen, että tontti katsotaan avio-oikeuden alaiseksi omaisuudeksi ja B velvoitetaan maksamaan A:lle tasinkoa.

Omakotitalo tontteineen oli myyty. Kauppahinnasta noin puolet oli maksettu kahdessa erässä. B oli A:lta kysymättä ottanut kauppahintaeristä osan haltuunsa. A oli hakenut käräjäoikeudelta turvaamistointa maksettuihin kauppahintaeriin sekä myöhemmin maksettavaan loppukauppahintaan tasinkosaatavansa turvaamiseksi.
Omaisuuden erottelua ei ollut saatettu vielä loppuun.

Käräjäoikeus oli katsonut, että vaade, joka koskee tasingon saantioikeutta, on ennakkoturvattavissa jo ennen sen konkretisoitumista omaisuuden osituksen tai erottelun kautta saamisoikeudeksi oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n nojalla.
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun.

Hakemalla pesänjakajan määräys pääasia oli saatettu käsiteltäväksi sellaisessa oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetussa muussa menettelyssä, joka voi johtaa ulosottolain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan täytäntöönpanokelpoiseen ratkaisuun.

Jäsenet:Tyyne Repo, Ritva Supponen, Anu Hämäläinen Esittelijä: Päivi Markus

Vrt. KKO:1968-II-18

Havansi: Takavarikko ja hukkaamiskielto, 1975, s. 383-386 Havansi: Uusi turvaamistoimilainsäädäntö selityksineen, 1994, s. 18 Aarnio-Helin: Suomen avioliitto-oikeus, 1992, s. 267-268

Korkeimman oikeuden ratkaisu (LVT:3)

Korkein oikeus oli 26.6.2000 antamallaan päätöksellä nro 1350 todennut, että lausunnon antaminen toisen puolison valituksesta raukesi, koska käräjäoikeus oli 1.2.2000 peruuttanut 20.10.1998 määräämänsä turvaamistoimen ja koska valittajalla ei siten ollut enää oikeudellista tarvetta saada muutosta hovioikeuden päätökseen eikä valituksesta voida antaa lausuntoa.