2.4.1998

Käsiasein aseistautunut A oli ottanut kaksi panttivankia, joiden kanssa hän oli linnoittautunut kuntayhtymän ylläpitämän sairaalarakennuksen neuvotteluhuoneeseen. A:n, joka oli täyttä ymmärrystä vailla, tarkoituksena oli ollut joko surmata itsensä sairaalarakennuksessa tai ajaa panttivankitilanne väkivaltaiseksi yhteenotoksi poliisin kanssa, minkä seurauksena poliisi surmaisi hänet. Poliisi oli piirittänyt kyseisen rakennuksen A:n aikaansaaman yleisvaarallisen tilanteen johdosta, mistä syystä sairaalan toiminta oli merkittävässä määrin häiriintynyt.

Kuntayhtymä oli menettänyt A:n aikaansaaman yleisvaarallisen tilanteen vuoksi sairaalarakennuksen hallinnan siltä osin kuin sairaalarakennusta ja siellä olleita sairaalatarvikkeita ei ollut voitu käyttää niiden normaalin käyttötarkoituksen mukaisesti, mistä syystä kuntayhtymä oli vahingonkorvauslain 5 luvussa tarkoitetulla tavalla välitön vahingonkärsijä.

A:n yleisvaarallisen toiminnan vuoksi osa kuntayhtymän työntekijöistä oli estynyt tekemästä normaaleja työsuorituksia, mistä syystä kuntayhtymä ei ollut saanut työsuorituksia vastaavia tuloja. Samasta syystä kuntayhtymän panttivankitilanteen aikaiset sairaalapalvelujen tuottamiseksi tehdyt kiinteät kustannukset olivat käyneet tarpeettomiksi.

A oli vahingonkorvauslain 5 luvun 5 §:n nojalla velvollinen suorittamaan kuntayhtymälle korvausta toteutumattomista toimista ja toimenpiteistä saamatta jääneistä tuloista, ylitöistä ja lisähenkilökunnan palkkaamisesta aiheutuneista kuluista ja kuljetushenkilökunnan tekemättä jääneistä töistä aiheutuneista kuluista. Lisäksi kuntayhtymällä oli regressioikeutensa nojalla A:han kohdistuva oikeus korvaukseen panttivankeina olleille työntekijöilleen maksamistaan sairasloma-ajan palkoista.

Korkeimmasta oikeudesta

KKO:1948-I-4, KKO:1980-II-67, KKO:1980-II-131, KKO:1982-II-117 KKO:1983-II-159, KKO:1990:107, KKO:1992:131 ja KKO:1994:42

Hovioikeuksista

VaaHO:1997:2

Viranomaisjulkaisut ja oikeuskirjallisuus

Arti, Vahingonkorvauslaki. Hämeenlinna 1981 s. 308-334 HE Eduskunnalle vahingonkorvausta koskevaksi lainsäädännöksi 187/1973 vp. s. 23-25 Hellner, Skadeståndsrätt. 5. painos. Tukholma 1995 s. 98, 420-422 Hemmo, Oikeustapauskommentti koskien tapausta KKO:1994:94, LM 1995 s. 1123-1131 Kaivola, Oikeustapauskommentti koskien tapausta KKO:1990:107, LM 1991 s. 430-437 Krook, Har företag eller myndighet rätt till skadestånd för lön till personal som utrett brott eller reparerat skada till följd av brottet, JFT 1989 s. 221-240 Pöyhönen - Korhonen, Kolmannelle aiheutuneiden vahinkojen korvaaminen osana vahingonkorvausoikeuden yleisiä oppeja, Oikeustiede - Jurisprudentia 1996 s. 236-239 Routamo, Velvollisuudesta korvata viranomaiselle aiheutuneita kustannuksia, Juhlajulkaisu Matti Ylöstalo 1917 - 4/2 - 1987 s. 335-340 Routamo - Ståhlberg, Suomen vahingonkorvausoikeus. 3. painos.
Helsinki 1995 s. 204-209 Saarnilehto, Valtiolle aiheutuneen vahingon määrästä, Juhlajulkaisu Allan Huttunen 1928 - 5/11 - 1988 s. 167-176 Saxén, Skadeståndsrätt s. 61, 69-71, 281-284 Saxén, Tillägg till skadeståndsrätt s. 395 ja 439

Jäsenet: Hovioikeudenlaamanni Björn Hagman, hovioikeudenneuvokset Robert Liljenfeldt ja Osmo Hänninen

Esittelijä: Viskaali Petteri Korhonen

Lainvoimainen (LVT:1)