13.3.1998

Käräjäoikeus oli 25.2.1998 päättänyt pitää A:n edelleen vangittuna.
Syyte oli nostettu käräjäoikeuden asettamassa määräajassa.
Pääkäsittely oli määrätty pidettäväksi 18.3.1998. Kantelussaan A katsoi, että käräjäoikeuden olisi syytteen nostamisesta huolimatta pitänyt ottaa vangitsemista koskeva asia uudelleen käsiteltäväksi viimeistään kahden viikon kuluessa edellisestä käsittelystä ja siis ennen 18.3.1998 pidettävää pääkäsittelyä.

Hovioikeus hylkäsi kantelun pääasiallisesti seuraavin perustein:

Pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 3 momentissa säädetään, että jos syyte on määrätty nostettavaksi myöhemmin kuin kahden viikon kuluessa, tuomioistuimen on, kunnes syyte on nostettu, otettava vangitsemisasia käsiteltäväksi vähintään kahden viikon välein.
Säännös koskee vangitsemisasian käsittelyä tilanteessa, jossa syytteen valmistelu ja mahdollisesti esitutkintakin ovat vielä kesken. Tällöin vangitsemista koskeva päätös joudutaan tekemään puutteellisen selvityksen perusteella. Sen vuoksi painavat syyt vaativat vangitsemisen edellytysten tutkimista suhteellisen lyhyin väliajoin.

Rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyn tultua uudistetuksi rikosasia pannaan vireille haastehakemuksella, jonka sisällölle on asetettu varsin yksityiskohtaiset vaatimukset. Näin ollen tuomioistuimella on syytteen tultua vireille olennaisesti aikaisempaa paremmat mahdollisuudet arvioida vangittuna pitämisen edellytykset ja määrätä tarvittaessa vangittu päästettäväksi heti vapaaksi. ROL:ssa on asetettu määräaika vangittua koskevan asian pääkäsittelyn toimittamiselle. Syytteen nostamisen jälkeen ei ole painavia syitä tuomioistuimen oma-aloitteiseen vähintään kahden viikon välein tapahtuvaan vangitsemisen edellytysten tutkimiseen.

Pakkokeinolain 1 luvun 27 §:n mukaan vangittu saa kannella vangitsemista koskevasta päätöksestä. Kantelu on käsiteltävä kiireellisenä. Kantelumenettely antaa vangitulle riittävät oikeusturvatakeet rikosasian vireilletulon jälkeen. Määräajaton kantelua koskeva säännöstö turvaa myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklaan perustuvan vangitun oikeuden vaatia vapaudenriistonsa laillisuuden tutkimista tuomioistuimessa viipymättä.

Näin ollen ei ole olemassa sellaisia seikkoja, joiden perusteella pakkokeinolain 1 luvun 21 §:ää olisi tulkittava sen sanamuodon vastaisesti kantelussa esitetyllä tavalla.

Vrt. Itä-Suomen hovioikeuden tuomio R98/2, A:15.1.1998, nro 46 I-SHO:1998:1 ja

Turun hovioikeuden tuomio R98/183, A:12.2.1998, nro 497.

Jäsenet: Halmelinna, Jorma Latvala ja Koppinen

Esittelijä: Reijonen

Lainvoimainen (LVT:1)

Toisin Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO:1998:109, T:3126, A:29.9.1998: Vangitsemisasia oli otettava uuteen käsittelyyn kahden viikon kuluessa edellisestä käsittelystä siitä huolimatta, että syyte vangittua vastaan oli tuona aikana nostettu. (Ään.)