2.10.1997

A oli tuomittu käräjäoikeudessa rangaistukseen muun muassa huumaantuneena ajamisesta. Käräjäoikeus oli ratkaisunsa perustellen jättänyt A:n velvoittamatta korvaamaan päihdetutkimuskulut valtiolle. Syyttäjä oli vaatinut hovioikeudessa A:n velvoittamista korvaamaan päihdetutkimuskulut valtiolle.

Valtio vastaa lähtökohtaisesti rikosten selvittämiseen liittyvistä kuluista. Näitä ovat muun muassa poliisiviranomaisten tai muiden valtion viranomaisten virkatyönään tekemät tutkimukset.
Mikäli esitutkinnan tai oikeudenkäynnin aikana valtiolle aiheutuu todistelusta tai tutkimuksista asian selvittämisen kannalta tarpeellisiksi katsottavia erityisiä kustannuksia, valtiolla on kuitenkin joissain tapauksissa oikeus saada rikoksentekijältä korvaus aiheutuneista kuluista.

Rattijuopumusrikosten päihdetutkimuskulut ja niihin rinnastettavat huumaantuneena ajamiseen liittyvät veri- ja virtsanäytteen lääke- tai huumausainepitoisuuden tutkimuksista aiheutuneet kulut on vakiintuneessa oikeuskäytännössä tuomittu korvattavaksi valtiolle. Käytäntö on perustunut oikeuslääkeopillisten tutkimusten toimittamisesta lääkärille ja hammaslääkärille tulevasta korvauksesta annetun asetuksen (689/56) 6 §:n 3 momenttiin, jonka mukaan tuomioistuin voi päättää korvausten perimisestä. Säännös ei nimenomaisesti velvoita tuomioistuinta korvauksen tuomitsemiseen.

Poliisin ilmoitusjäljennöksestä ilmeni, että A oli sekavan tilansa johdosta toimitettu keskussairaalaan verikokeen, virtsakokeen ja kliinisen kokeen suorittamista varten. A:sta otettujen verinäytteiden oikeuslääketieteellinen tutkiminen oli ollut tarpeen syytteen toteennäyttämiseksi ja syyllisyyden määrän selvittämiseksi.

A oli vakiintuneen oikeuskäytännön nojalla velvollinen korvaamaan valtiolle asian selvittämisestä aiheutuneet tarpeellisiksi katsotut oikeuslääkeopilliset kustannukset. Veri- ja virtsanäytteiden lääke- ja huumausainepitoisuuden tutkimisesta aiheutuneiden kulujen ei katsottu olevan valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain mukaisia todistelukustannuksia, eikä tuomittavaa korvausta sen lain nojalla voitu jättää valtiolle tuomitsematta.

Ks. KKO:1984-II-104, vrt. KKO:1992:125 ja HelHO:1996:8 (Finlex-tapaus)

Jokela: Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta rikosasioissa, Jurisprudentia Turkuensis, Helsinki, 1986, s. 98-103

Jokela: Oikeudenkäyntikulut ja maksuton oikeudenkäynti, Helsinki, 1995, s. 252-259

Ks. myös laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 9 luku 1 §, joka tuli voimaan 1.10.1997.

Jäsenet: Lauri Halmelinna, Tapani Koppinen, Kari-Matti Kauppila

Esittelijä: Jyrki Määttä

Lainvoimainen (LVT:1)