Finlex - Etusivulle
Hovioikeudet

19.1.1994

Hovioikeudet

Hovioikeuksien ratkaisuja ratkaisulyhennelminä ja v. 2004 lähtien pitkinä ratkaisuteksteinä.

Helsingin HO 19.01.1994 167

Asiasanat
Huoneenvuokra, Indeksiehto, Vuokran palauttaminen
Hovioikeus
Helsingin hovioikeus
Tapausvuosi
1994
Antopäivä
Diaarinumero
A 93/172
Asianumero
HelHO:1994:1
Ratkaisunumero
167

Liikehuoneiston vuokrasopimus oli tehty 10 vuodeksi siten, että vuokra-aika oli alkanut 1.1.1989. Vuokrasopimuksen ehtojen mukaan vuokraa voitiin tarkistaa vuosittain elinkustannusindeksin ja kiinteistökustannusten nousun johdosta. Vuokranantaja oli korottanut vuokraa 1.1.1990 ja 1.1.1991 lähtien. Korotuksissa ei ollut noudatettu kumpaakaan tarkistusperustetta.
Ne olivat myös merkinneet suurempaa korotusta kuin puolet indeksin muutoksesta.

Sopimuksen vuokrankorotusehto katsottiin kokonaan mitättömäksi ja vuokranantaja velvoitettiin palauttamaan laittomasti perityt korotusosuudet kokonaisuudessaan vuosilta 1990 - 1993, eikä vain lain salliman puolen määrän ylittävältä osalta.

Kysymys on näin ollen myös palautuksesta vuoden 1993 osalta, jolloin on voimassa indeksiehdon käytön rajoittamisesta 18.12.1992 annettu laki (1384/92).

L indeksiehdon käytön rajoittamisesta (1135/85) 3 ja 6 §

L indeksiehdon käytön rajoittamisesta (1169/90) 3 ja 6 §

L indeksiehdon käytön rajoittamisesta (1384/92)

Ks. HE n:o 204/1985 s. 8.

Läsnä: Lakovaara - Lehtinen - Juusela - Pohjola - Vasara

Esittelijä: Mänttäri

Lainvoimainen

Sivun alkuun