7.10.1993

Velallisella oli vuoteen 1991 saakka ollut työtuloja ansaiten vuonna 1990 keskimäärin noin 6.000 markkaa kuukaudessa bruttona.
Tämän jälkeen hän oli elänyt toimeentulotuen varassa ja hän oli ilmeisen kykenemätön palaamaan työelämään.

Velallisen vastuiden yhteismäärä oli noin 200.000 markkaa, josta 40.000 markkaa oli itse hankittua kulutusluottoa ja 160.000 markkaa oli syntynyt vekseli- ja takausvastuiden perusteella.
Vastuut olivat syntyneet velallisen ollessa vielä työelämässä mukana.

Jo vuonna 1990 velallisen palkkaa oli ulosmitattu takausvelkojen maksuun. Velallinen oli vielä vuonna 1991 sitoutunut uuteen takausvastuuseen. Hovioikeus katsoi, että takaussitoumusten antaminen muiden kuin lähiomaisten puolesta oli ollut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla ilmeisen kevytmielistä.

Selvityksen mukaan velallinen oli helposti hyväksi käytettävissä taloudellisesti heikkolahjaisuuden ja kehittymättömän persoonallisuutensa vuoksi.

Takaussitoumuksia pyytäneet henkilöt olivat käyttäneet velallisen puuttuvaa harkintakykyä hyväkseen. Työsuhteen päätyttyä velallinen ei ollut sitoutunut uusiin velka- tai takaussitoumuksiin.
Velkojen määrä oli kohtuuttoman suuri suhteessa velallisen maksukykyyn. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että asiassa oli sellaisia yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n mukaisia erityisiä vastasyitä, joiden johdosta saman lain 10 §:n 7 kohdan peruste ei muodostanut estettä velkajärjestelyn myöntämiselle. Hovioikeus määräsi velkajärjestelyn aloitettavaksi.

L yksityishenkilön velkajärjestelystä 10 §

I-jaosto

Jäsenet: Ossi Kangasmaa, Björn Hagman, Kalervo Auerma

Esittelijä: Henrik Korsbäck

Lainvoimainen (LVT:1)