Turun HO 28.09.1992 1992/P-2480

Liikennevakuutus - Oikeudenkäyntimenettely - Tutkimatta jättäminen - Vahingonkorvaus - Korvattava vahinko

Autonkuljettaja vaati liikennevahinkoon syylliseltä auton kuljettajalta korvausta työansionsa menetyksestä, koska hän oli ollut kuljettamansa, työnantajansa omistaman auton korjauksen ajan estynyt tekemästä työtään ja jäänyt siten ilman palkkatuloja. Liikennevakuutuslaissa ei ollut ehdotonta rajoitusta siitä, että vahinkoa ei korvattaisi vahinkoon syyllisen liikennevakuutuksesta. Vakuutusyhtiö saattoi siten liikennevakuutuslain 12 §:n 1 momentin mukaan olla vastuussa korvauksesta. Korvausvaatimus jätettiin tutkittavaksi ottamatta, koska asianomistaja ei ollut esittänyt vakuutusyhtiön kieltäytymistodistusta. (Ään.)

Läsnä: Lähde - Aarnio - Laapas (apuj. ja erim.) Esittelijä: Herhi (mietintö)

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.