Helsingin HO 07.12.1988 980

Vakuutuskorvaus - Saatavan menetys konkurssin vuoksi

A oli vakuutusyhtiö B:ltä ottamansa vakuutuksen perusteella vaatinut B:ltä vakuutusehtojen mukaista korvausta C Oy:n konkurssin vuoksi menettämistään tavarantoimituksiin perustuneista laskusaatavista C Oy:ltä.

Vakuutusehtojen mukaan vakuutuksen perusteella korvattiin "työn tai tavaran tilaajana olleen suomalaisen yrityksen konkurssin vuoksi vakuutuksenottajalle aiheutunut erääntyneiden saatavien menetys tai saatavan ja jako-osuuden erotus."

Raastuvanoikeus oli hylännyt kanteen, koska C Oy:n konkurssi oli rauennut varojen puutteeseen eikä A siten ollut menettänyt saataviaan konkurssin vuoksi, niinkuin vakuutusehdot edellyttivät.

Hovioikeus:

C Oy:n konkurssipesän väliaikaisen pesänhoitajan todistusten mukaan C Oy:n kaikki liiketoiminta oli lakannut konkurssiin asettamiseen. Konkurssipesään ei ollut peräytettävissä varoja eikä A:n saataville tulisi kertymään osinkoa konkurssissa. C Oy oli merkitty kaupparekisteriin lakanneeksi.

C Oy:n konkurssin raukeaminen varojen puutteeseen oli johtanut yhtiön purkautumiseen, kun konkurssiasian käsittely jätettiin sillensä. Tuolloin oli myös C Oy:n maksukyvyttömyys tullut todetuksi.
A oli siten menettänyt saatavansa vakuutusehtojen edellyttämällä tavalla C:n konkurssin vuoksi, minkä vuoksi hovioikeus velvoitti B:n suorittamaan vaaditun korvauksen.

Läsnä: Rosokivi, Iirola, Niemelä (apuj.) Esittelijä: Söderström

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.