Itä-Suomen HO 19.12.1985 2175/84

Takaus - Velallisen vaihdos

Pankki oli antamansa takaussitoumuksen perusteella maksanut velkojille eräät avoimen yhtiön velat. Avoin yhtiö oli antamallaan vastasitoumuksella sitoutunut vaadittaessa korvaamaan pankille kaiken sen, minkä pankki harkitsi takaussitoumuksensa nojalla olevansa velvollinen suorittamaan. A, B ja C olivat puolestaan sitoutuneet omavelkaiseen takaukseen sanotun vastasitoumuksen täyttämisestä. Sittemmin avoimen yhtiön toimintaa jatkamaan oli perustettu osakeyhtiö, jolle avoimen yhtiön varallisuus oli sellaisenaan siirretty. Koska osakeyhtiö oli perustettu muun muassa A:n ja B:n toimesta ja heidän oli siten katsottava hyväksyneen velallisen vaihdoksen, johon pankin ei ollut näytetty suostuneen, A:n ja B:n takaussitoumuksen ei katsottu rauenneen ja heidät velvoitettiin yhteisvastuullisesti maksamaan pankille sen veloista maksamat määrät. Koska C ei osallistunut osakeyhtiön perustamiseen eikä hänen ollut näytetty muutoinkaan suostuneen velallisen vaihdokseen, hänen ei katsottu olevan avoimen yhtiön puolesta antamansa omavelkaisen takauksen perusteella vastuussa vastasitoumuksen täyttämisestä osakeyhtiön puolesta. (Ään.).

Matti Ylöstalo: Takauksesta, 1957, ss. 249-250

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.