Itä-Suomen HO 21.11.1985 2030/85

Vahingonkorvaus - Työsopimussuhde

A oli solminut tammikuussa 1982 yhtiö B:n kanssa työsopimuksen, jonka mukaan hän aloitti työt helmikuussa 1982. A oli työsopimuksen solmimisen jälkeen vienyt muun muassa vaatteitaan säilytettäväksi työmaalla olevaan työnantajan edustajan hänelle tätä tarkoitusta varten osoittamaan lukittuun asuntovaunuun, josta vaatteet oli murtautumalla anastettu ennen työsuhteen alkamista. Asianosaisia sitovan työehtosopimuksen mukaan työnantaja vastasi säilytyksessä olevista työntekijöiden vaatteista vakuuttamalla ne murron varalta. Koska sanotun työehtosopimuksen soveltamisalaa koskevan määräyksen mukaan sen määräyksiä sovellettiin työsuhteeseen eikä sen sosiaalitiloja koskevien määräysten sanamuodosta ollut pääteltävissä, että mainittuja määräyksiä olisi tarkoitettu sovellettavaksi aikaan ennen työsuhteen syntymistä, yhtiö B ei ollut vastuussa A:n anastetuista vaatteista.

Raimo Pekkanen: Työsuhteen alkamisesta ja päättymisestä, 1968, s. 9-12

Sarkko: Työoikeus. Yleinen osa, 1975, s. 21-24, 98-100

Työtuomioistuimen lausunto 27.5.1985 N:o 50

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.