Finlex ®

Ulosottolaki - Omistusoikeus takavarikoituun irtaimeen omaisuuteen

Ulosottomies oli ulosotonhaltijan väliaikaisen takavarikkopäätöksen perusteella asettanut takavarikkoon A:n omaisuutena henkilöauton. B oli lausunut, että auto oli ennen takavarikon täytäntöönpanoa siirtynyt hänen omistukseensa. Sen vuoksi B oli vaatinut takavarikon kumoamista. Ulosotonhaltija oli osoittanut B:n UL 4 luvun 10 §:n nojalla kolmen kuukauden määräajassa vireillepantavassa oikeudenkäynnissä toteuttamaan omistusoikeutensa takavarikoituun omaisuuteen sekä samassa ajassa antamaan tästä tiedon ulosottomiehelle uhalla, että B:n laiminlyödessä menetellä sanotulla tavalla, takavarikoitu auto voitiin ulosmittauksin käyttää takavarikoinnin perusteena olevien saatavien suoritukseksi. Koska sivullisen oikeutta takavarikkoon pantuun esineeseen koskevassa asiassa oli sovellettava UL 7 luvun 13 §:n 1 mom:n säännöstä ja kun sen mukaan ulosotonhaltijalla ei ollut perustetta asettaa puheena olevan kanteen nostamiselle määräaikaa eikä uhkaa määräajan laiminlyömiselle, HO, pysyttäen takavarikon voimassa, määräsi, ettei kanteen nostamiselle aseteta määräaikaa.

SOO 12.12.1902, JFT 1903, s. 153

KKO:1932-I-98

Erkki Havansi: Takavarikko ja hukkaamiskielto ulosottolain 7 luvun mukaan I, 1975, s. 595 ja 941 ss.

Tauno Ellilä: Sivullisen oikeussuojan takeista ulosotossa, 1947, s. 382 ss.

Lainvoimainen