Helsingin HO 18.09.1974 43

Huoneenvuokra - Pää- vai alivuokrasuhde

A on Helsingin AO:ssa kertonut, että hänen omistamansa huoneisto oli tuhoutunut tulipalossa ja siellä asuneen päävuokralaisen vuokrasuhde oli siten rauennut ja päävuokralainen oli muuttanut huoneistosta. Päävuokralaisen alivuokralaisena huoneiston yhdessä huoneessa asuneen B:n vuokrasuhde oli päävuokrasuhteen rauetessa myös lakannut. A on sen vuoksi vaatinut B:n velvoittamista muuttamaan huoneistosta.

AO on tuomiossaan 10.4.1974 lausunut, että B oli A:n suostumuksella jäänyt päävuokralaisten poismuutonkin jälkeen asumaan huoneiston muista tiloista erotettuun eri sisäänkäynnillä varustettuun huoneeseen, johon A oli sitten asennuttanut erillisen sähkömittarin. Kun A oli vielä antanut B:lle vuokranmaksukuitit vuokran suorittamiseksi hänen tililleen pankkiin, A:n oli katsottava hyväksyneen B:n vuokralaiseksi. Tämän vuoksi ja kun B:n vuokrasuhdetta ei ollut laillisessa järjestyksessä A:n taholta irtisanottu, AO on hylännyt kanteen.

A haki muutosta.

HO: Koska A ei ollut näyttänyt, että hänen ja B:n välinen vuokrasuhde olisi tarkoitettu luonteeltaan vain tilapäiseksi, HO tällä ja AO:n mainitsemilla perusteilla katsoi, ettei ollut syytä muuttaa AO:n tuomion lopputulosta.

Läsnä: af Hällström - Mäkelä - Leistén - Wiias - Pohjola

Komm: Markku Sokka Lakimies 1975 s.1011-1013.

ES.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.