22.11.2011

X Oy oli tuonut maahan henkilöautoja, joista se oli ollut autoverolain mukaan velvollinen maksamaan autoveroa. Yhtiö oli suorittanut arvonlisäveroa henkilöautojen myynnistä omien myyntipisteidensä kautta tai jälleenmyyjilleen. Yhtiö oli sisällyttänyt autoveron määrän kokonaan näistä myynneistä suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Yhtiö oli hakenut 31.12.2005 ja 31.12.2006 päättyneiltä tilikausilta Konserniverokeskukselta liikaa suorittamansa arvonlisäveron palautusta, koska se katsoi, että autovero on sisällytetty aiheettomasti autojen myynnistä suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Konserniverokeskus oli hylännyt palautushakemukset.

Hallinto-oikeus katsoi, että Suomessa ennen 1.4.2009 voimassa ollut lainsäädäntö ja sen mukainen autoverojärjestelmä oli ollut keskeisiltä ominaispiirteiltään samanlainen kuin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-98/05 esillä ollut Tanskan järjestelmä. Ajoneuvon käyttöönoton tai rekisteröinnin johdosta suoritettavalla autoverolla ei ole ennen 1.4.2009 sovelletussa järjestelmässä ollut selvää ja erottamatonta yhteyttä ajoneuvon luovutukseen. Kun ajoneuvon maahantuoja on maksanut autoveron ennen ajoneuvon luovutusta ostajalle, maahantuojan on katsottava maksaneen autoveron ostajan intressissä, koska tämä haluaa saada käyttöönsä ajoneuvon, jolla voi laillisesti ajaa Suomen tieliikenteessä.

Hallinto-oikeus katsoi, että valituksenalaisina vuosina eli ennen 1.4.2009 voimassa ollutta autoveroa ei ollut pidettävä osana arvonlisäverodirektiivin 73 artiklassa tarkoitettua luovuttajan hankkijalta saamaa vastiketta. Autoveroa ei tullut sisällyttää yhtiön ajoneuvon myynnistä suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen 31.12.2005 ja 31.12.2006 päättyneiltä tilikausilta.

Yhtiö oli vyöryttänyt arvonlisäveron, jonka perusteeseen myös autoveron määrä on virheellisesti luettu, luovutusketjussa kokonaan ajoneuvon jälleenmyyjän ja sen ei-verovelvollisen ostajan kannettavaksi siten, että veroa ei ole lopulta maksanut yhtiö vaan ostaja, jolle vero on vyörytetty. Hallinto-oikeus katsoi, että jos yhtiölle näissä oloissa palautettaisiin arvonlisäveroa valituksissa esitetyin tavoin, yhtiö saisi nämä veron määrät kahdesti, mitä olisi pidettävä perusteettoman edun saamisena. Asiassa ei ilmennyt, että yhtiölle olisi aiheutunut puheena olevasta virheellisestä menettelystä välittömiä taloudellisia menetyksiä. Ottaen huomioon Suomessa myös arvonlisäverotuksessa sovellettavan perusteettoman edun kieltoa koskevan oikeusperiaatteen hallinto-oikeus katsoi, että yhtiöllä ei ollut tällä perusteella oikeutta arvonlisäveron palautukseen valituksenalaiselta ajalta.

Hallinto-oikeus katsoi, että unionin oikeus ei ole esteenä sille, että yhtiölle ei palauteta puheena olevaa virheellisesti myynnistä kannettua arvonlisäveroa, kun se on vyöryttänyt tämän veron kokonaan kolmansien kannettavaksi ja saisi siten edellä sanotusti perusteetonta etua näin vyörytettyjen määrien palauttamisesta. Jos yhtiölle palautettaisiin vyörytetyn arvonlisäveron määrä valituksissa esitetyin tavoin, niitä seurauksia, joita verosta lopulta tosiasiallisesti vastanneelle ostajalle on aiheutunut veron unionin oikeuden vastaisuudesta, ei myöskään korjattaisi lainkaan.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan unionin oikeus edellyttää kuitenkin yhtiölle tästä palauttamisesta aiheutuvan perusteettoman edun määrän selvittämistä. Vaikka koko vero olisikin sisällytetty käytettyyn hintaan, verovelvolliselle saattaa nimittäin aiheutua vahinkoa myyntivolyymin pienentymisestä. Näin ollen sen perusteettoman edun olemassaolo ja määrä, jonka verovelvollinen saisi unionin oikeuden vastaisesti kannetun veron palauttamisesta, voidaan osoittaa ainoastaan sellaisella taloudellisella analyysillä, jossa huomioidaan kaikki asian kannalta merkitykselliset asianhaarat. Tämän johdosta hallinto-oikeus ottamatta asiaa välittömästi ratkaistavakseen kumosi valituksenalaiset päätökset ja palautti asian Konserniverokeskukselle uudelleen käsiteltäväksi veron palauttamisesta yhtiölle aiheutuvan perusteettoman edun määrän selvittämiseksi. Veron palauttaminen edellyttää sitä, että yhtiö esittää myyntivolyymin pienenemisestä aiheutuneista menetyksistä luotettavan
selvityksen.

Arvonlisäverolaki 73 § 1 mom (1501/1993 ja 1312/2007)
Autoverolaki (1482/1994) 1 § 1 mom, 2 § 1 mom, 4 § 1 ja 2 mom, 5 § 1 ja 2 mom
Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi
(2006/112/EY) 73 artikla, 78 artikla ja 79 artikla
Unionin tuomioistuimen (aikaisemmin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin) tuomiot asioissa C-98/05, De Danske Bilimportører; C-228/09, komissio v. Puola; C-433/09, komissio v. Itävalta; C-309/06, Marks & Spencer plc; C-343/96, Dilexport Srl; C-106/10, Lidl & Companhia ja C-398/09, Lady & Kid A/S, oikeuskäytäntöviittauksineen.

KHO:n päätös 31.12.2012 taltionumero 3744: Päätöstä muutetaan