Finlex - Etusivulle
Hallinto-oikeudet

22.4.2008

Hallinto-oikeudet

Hallinto-oikeuksien (ja aiempien lääninoikeuksien) ratkaisuja v. 1981 alkaen.

Hämeenlinnan HAO 22.4.2008 08/0255/4

Asiasanat
Sosiaalipalvelu, Laitoshuolto, Kotikunta, Liikkumisvapaus, Perusoikeus
Hallinto-oikeus
Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Tapausvuosi
2008
Antopäivä
Diaarinumero
00672/07/6199
Taltio
08/0255/4

PÄÄTÖSLYHENNELMÄ

Kotikuntalain 3 §.n 2 kohdan säännös, jonka mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta tai huollosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä tai muutoin vastaavissa olosuhteissa ei ole ilmeisessä ristiriidassa Suomen perustuslain 9 §:n 1 momentin liikkumisvapautta koskevan perusoikeuden kanssa.

Laitoshoidossa olevalla toisessa kunnassa asuvalla vanhuksella ei ollut sosiaalihuoltolain 13 §:n 1 momentin ja kotikuntalain 3 §:n 2 kohdan nojalla oikeutta saada laitoshoitoa lähiomaisensa kotikunnassa. Kyseinen kotikuntalain säännös ei loukkaa liikkumisvapautta koskevan perusoikeuden ydinaluetta, koska se ei estä asianomaista vanhusta muuttamasta lähiomaisensa kotikuntaan esimerkiksi yksityisesti järjestämäänsä hoitoon.

Kunnat ovat velvollisia järjestämään palveluita omille asukkailleen. Tilanne, jossa laitoshoidossa olevat vanhukset voisivat muuttaa kotikuntansa omaistensa kotikuntaan johtaisi siihen, että hoidon saatavuus voisi yleisesti ottaen olennaisesti vaarantua ja laitoshoidon kustannukset saattaisivat kasvaa merkittävästi. Tässä suhteessa perustuslain 9 §:n 1 momentin liikkumisvapautta koskeva säännös on ristiriidassa perustuslain 19 §:n 3 momentin riittävien sosiaali ja terveyspalvelujen turvaamista koskevan säännöksen kanssa. Hallinto-oikeuden arvion mukaan riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaaminen asettuu kotikuntalain 3 §:n 2 kohdan ja sosiaalihuoltolain 13 §:n soveltamisesta välillisesti johtuvan liikkumisvapausrajoituksen edelle, kun punnitaan näitä perusoikeuksia toistensa rajoitusperusteina. Näin ollen kotikuntalain 3 §:n 2 momentin säännös ei ole perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Säännös ei ole myöskään ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa.

OIKEUSOHJEET

Sosiaalihuoltolaki 13 § 1 momentti
Sosiaalihuoltolaki 14 §
Sosiaalihuoltolaki 17 § 1 mom 5 kohta
Kotikuntalaki 2 §
Kotikuntalaki 3 § 2 kohta
Suomen perustuslaki (731/1999) 3 § 1 mom
Suomen perustuslaki (731/1999) 6 §
Suomen perustuslaki /731/1999) 9 § 1 mom
Suomen perustuslaki (731/1999) 19 § 3 mom
Suomen perustuslaki (731/1999) 22 §
Suomen perustuslaki (731/1999) 74 §
Suomen perustuslaki (731/1999) 106 §
Suomen perustuslaki (731/1999) 131 §
Suomen hallitusmuoto (94/1919) 7 § 1 mom
Valtiopäiväjärjestys (7/1928) 46 § 1 mom (970/1995)
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 4. lisäpöytäkirja 2 art.

KHO:n päätös 08.09.2008 taltio 08/2196. Hakemus hylätään.

Sivun alkuun