Vaasan HAO 21.12.2007 07/0439/1

Vesitalousasia - Rakentaminen vesistöön - Viemäriputki - Hälytysjärjestelmä - Ympäristönsuojeluasia vai vesitalousasia

Ympäristölupavirasto on myöntänyt vesihuolto-osuuskunnalle luvan paineviemärin rakentamiseen järven pohjaan. Lupavirasto on katsonut, että vaatimukset vesistön alittavien jätevesiviemäreiden varustamisesta mm. vuodonilmaisujärjestelmällä liittyivät jätevesipäästöstä aiheutuvan pilaantumisen ehkäisemiseen, mitä tarkoittavia määräyksiä ei voitu antaa vesilain nojalla. Kyseistä järveä raakavesilähteenä käyttävä ja talousvettä kolmen kunnan asukkaille toimittava yhtiö valitti päätöksestä vaatien muun muassa vesistöalitusten varustamista automaattisella vuodonmittausjärjestelmällä. Hallinto-oikeus katsoi vesilain säännösten nojalla olevan mahdollista tarvittaessa sisällyttää vesitalouslupaan lupamääräyksiä, jotka koskivat hälytys- ja vuodonilmaisujärjestelmien rakentamista. Valituksen johdosta lupaan lisättiin velvoite automaattisen vuodonmittausjärjestelmän rakentamisesta.

Lainkohdat: Vesilaki 1 luku 19 §, 2 luku 1 a §, 3 § ja 31 §, 10 luku 9 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.