17.12.1999

Asiassa oli kysymys siitä, oliko useamman kiinteistön yhteinen
ponttonilaituri aiheuttanut kapean lahden vastapäisen
huvilakiinteistön omistajalle A luvassa edellyttämätöntä
vahinkoa.
Yhteistä venevalkamaa ja lastauspaikkaa koskeva rasite oli
tilusvaihtotoimituksessa siirretty 40-50 metriä leveän lahden
rannalle A:n huvilakiinteistöä vastapäätä. Tilusvaihtotoimituksessa
A:ta ei ollut siirrosta kuultu eikä A:n kiinteistölle
ollut määrätty maksettavaksi rasitteen johdosta
korvausta. Rasiteoikeuden haltijat olivat hakeneet VEO:n
lupaa 19 m pitkän ja 12 venepaikkaa käsittävän ponttonilaiturin
rakentamiseen. Myöntäessään luvan ponttonilaiturin
rakentamiseen hakijoiden yhteisen ranta-alueen edustalle
15.10.1993 VEO oli katsonut, ettei hankkeesta aiheudu A:lle
korvattavaa vahinkoa, haittaa tai muuta edunmenetystä, koska
luvansaajilla olisi muutoinkin oikeus veneiden pitämiseen
yhteisalueen rannassa. A oli 29.11.1994 hakenut VEO:ssa korvausta
yhteislaiturin osakkailta lupapäätöksessä edellyttämättömästä
kiinteistön myyntiarvon alentumisesta korkoineen.
A:n mukaan laituri oli synnyttänyt alueen olosuhteita selkeästi
muuttavan liikennetoimintakokonaisuuden ja muuttanut aiemmin
rahallista aluetta seurauksin, että A:n kiinteistö oli
menettänyt entisen käyttö- ja virkistysarvonsa luonnonkauniina
ja rauhallisena lomapaikkana. Vahinko oli ilmennyt A:n
myydessä vuonna 1994 tilansa 200.000 markkaa alemmasta kauppahinnasta.
VEO:n tutkimatta jättämispäätöksen ja VYO:n palautuspäätöksen
jälkeen VEO oli toimittanut paikalla tarkastuksen ja
23.12.1998 ratkaissut asian. VEO oli valituksen alaisella
päätöksellään jättänyt toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta
vaatimuksen siltä osin kuin se perustui autoliikenteen ja
pysäköintipaikan aiheuttamaan vahinkoon sekä muilta osin hylännyt
hakemuksen katsoen, ettei yhteislaituri ollut muuttanut
olosuhteita tavalla, joka ei olisi ollut tiedossa lupapäätöstä
annettaessa.
VHaO suullisen käsittelyn ja katselmuksen toimitettuaan ei
muuttanut VEO:n päätöstä. VHaO totesi, etteivät autojen pysäköintipaikka
ja muut yhteisellä maa-alueella olevat rakenteet
aiheuta vesilaissa tarkoitettua muutosta vesialueella eivätkä
niitä tai niiden käyttämistä koskevat korvauskysymykset ole
vesilain 14 luvun 1 §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitettuja vesiasioita
tai niiden liitännäisasioita. Pääasiaratkaisun osalta
VHaO totesi, että VEO:n korvausratkaisu 15.10.1993 oli saanut
lainvoiman, minkä vuoksi korvausvaatimuksen hyväksymisen edellytyksenä
vesilain 2 luvun 27 §:n 1 momentissa säädetyn edellyttämättömän
vahingon korvausperiaatteen mukaisesti on, että
olosuhteet ovat muodostuneet hankkeen toteuttamisen jälkeen
olennaisesti vahingollisemmiksi, kuin mihin VEO:n etukäteisarvio
on perustunut.
VEO oli mainitulla päätöksellä myöntänyt luvan laiturin rakentamiseen
asiakirjoihin liitetyn suunnitelman mukaisesti.
Hakemusasiakirjoihin oli liitetty 24.5.1993 päivätty asemapiirros
hankkeesta ja 6.2.1991 päivätty rakennepiirros laiturista.
VEO oli lisäksi 17.8.1993 toimittanut tarkastuksen,
jossa oli tutustuttu samaan laituriin sen edellisessä sijaintipaikassa
sekä nykyiseen sijaintipaikkaan ja A:n kiinteistön
rantaan. Asiassa oli sittemmin voitu todeta, että laituri oli
rakennettu lupapäätöksen mukaisesti ja suunnitelmaa noudattaen.
Asiassa ei ollut ilmennyt seikkoja, joiden nojalla olisi
voitu katsoa, että laiturista tai sen käyttämisestä on aiheutunut
tai aiheutuu sellainen seuraus, joka ei ollut lupaa
myönnettäessä pääteltävissä. Näillä ja muutoin VEO:n lausumilla
perusteilla VHaO katsoi, ettei korvauksen tuomitsemisen
edellytyksiä ollut.
Ään. 2-1. Eri mieltä ollut jäsen totesi, ettei laiturin rakentamiseen
ollut oikeutta pelkästään rasiteoikeuden nojalla,
vaan vesioikeuden lupa tarvittiin nimenomaan sen haitan vuoksi,
mikä laiturin rakentamisesta sekä vesialueen käytön muuttumisesta
alkuperäisen rasitteen mukaiseen käyttöön nähden
(lähinnä soutuveneliikenne) aiheutui naapuritiloille. Rasitteen
siirron yhteydessä ei ollut lainkaan käsitelty kysymystä
siirrosta A:n kiinteistölle aiheutuvasta haitasta. Kun haitta
ei ollut toteutunut lupapäätöksessä edellytetyllä tavalla, eri
mieltä ollut jäsen katsoi olevan perusteet vesilain 2 luvun
27 §:n nojalla tuomita 50.000 markan korvaus korkoineen.
VesiL 2 luku 27 §
VesiL 11 luku 8 § 3 mom