Finlex - Etusivulle
Hallinto-oikeudet

11.11.1997

Hallinto-oikeudet

Hallinto-oikeuksien (ja aiempien lääninoikeuksien) ratkaisuja v. 1981 alkaen.

Pohjois-Karjalan LO 11.11.1997 737

Asiasanat
Asiakirjajulkisuus, Asianosaisjulkisuus, Muistio, Yksityinen etu, Ilmiantaja, S:1.01.02.07.02.02.01
Hallinto-oikeus
Pohjois-Karjalan lääninoikeus
Tapausvuosi
1997
Antopäivä
Diaarinumero
762/5300/97
Taltio
737

Työvoimapiirin virkamiehelle oli puhelimitse tehty ilmianto
työttömyyspäivärahan nostamisesta perusteettomasti. Hän kirjasi
tiedot muistiin, myös ilmiantajan nimen. Virkamies oli
luvannut, että ilmiantajan henkilöllisyyttä ei ilmaista.
Ilmiannon perusteella ryhdyttiin asiaa selvittämään ja selvitys
johti syytetoimiin. Kyseistä muistiota ei ollut annettu
osaksi rikosasiain oikeudenkäyntiaineistoa. Henkilö, jota
syytettiin petoksesta, oli saanut tietää ilmiannosta tehdyn
muistion olemassaolosta ja vaati saada siitä tiedon.
Kun muistion sisältämät tiedot olivat käynnistäneet koko
rikosasian tutkimisen, lääninoikeus katsoi, että tuo asiakirja
on voinut vaikuttaa rikosasian käsittelyyn. Lisäksi
lääninoikeus katsoi, että tiedon antaminen asianosaiselle
ei ollut vastoin erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä
etua, vaikka virkamies oli luvannut olla paljastamatta ilmiantajan
henkilöllisyyttä ja vaikka ilmiantaja halusi pitää
nimensä salassa välttääkseen tarpeetonta julkisuutta.
Asiassa ei myöskään ollut kysymys yleisten asiakirjain julkisuudesta
annetun lain 19 §:n 3 momentin mukaisista tapauksista.
Muistiosta kokonaisuudessaan oli annettava tieto
asianosaiselle.
L_yleisten_asiakirjain_julkisuudesta_5_§
L_yleisten_asiakirjain_julkisuudesta_6_§ L_yleisten_asiakirjain_julkisuudesta_19_§

Sivun alkuun