Vesiylioikeus 27.9.1990 155/1990
- Asiasanat
- Jäteveden johtaminen jokeen, Kunta, Luvan voimassaoloaika, Hakemus lupaehtojen tarkistamiseksi, Määräaika, Luvan raukeaminen, S:1.06.04.09.03.02
- Hallinto-oikeus
- Vesiylioikeus
- Tapausvuosi
- 1990
- Antopäivä
- Diaarinumero
- VY90/117
- Taltio
- 155/1990
VEO oli myöntänyt yhdyskunnan jäteveden johtamisluvan toistaiseksi,
mutta lupaehdoissa määrännyt luvan saajan tekemään määräajassa
uuden hakemuksen uhalla, että lupa raukeaa. Luvansaajan
vaadittua määräajan pidentämistä VYO muutti lupaehdon vesilain
10 luvun 24b §:n mukaiseksi siten, että lupa oli voimassa
toistaiseksi ja luvan saajan oli määräaikaan mennessä
jätettävä VEO:lle hakemus lupaehtojen tarkistamiseksi. Jos
hakija ei tehnyt määräajassa uutta hakemusta, VEO voi valvontaviranomaisen
taikka haittaa tai vahinkoa kärsivän hakemuksesta
määrätä, että lupa raukeaa.
VEO oli velvoittanut luvan saajan jättämään uuden lupahakemuksen
vuoden 1995 loppuun mennessä. Lupaehtojen mukaan yhtiön
oli huomattavasti tehostettava jäteveden käsittelyään
30.6.1993 mennessä. Koska VEO:n päätöksessä määrätyillä lupaehdoilla
saavutettiin hyvä puhdistustulos, VYO määräsi, että
hakemus lupaehtojen tarkistamiseksi oli jätettävä VEO:lle vuoden
1997 loppuun mennessä, kuten hakija oli vaatinut.
VesiL 10 luku 24b §
Hallituksen esitys vesilain muuttamiseksi 266/1984 s.8-9
KHO:n päätös T:1275, A:16.4.1991: Ei valituslupaa VYH:lle