Finlex - Etusivulle
Hallinto-oikeudet

8.3.1990

Hallinto-oikeudet

Hallinto-oikeuksien (ja aiempien lääninoikeuksien) ratkaisuja v. 1981 alkaen.

Vesiylioikeus 8.3.1990 39/1990

Asiasanat
Rakennustyön määräajan pidentäminen, Menettely, Hakemuksen tiedoksianto, S:1.06.04.02.05 S:1.06.04.11.02
Hallinto-oikeus
Vesiylioikeus
Tapausvuosi
1990
Antopäivä
Diaarinumero
VY89/222
Taltio
39/1990

Vesioikeuden kunnalle myöntämän rakentamisluvan mukaan tienpenkereen
ja sillan rakennustyö oli tehtävä 5 vuoden kuluessa
päätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Kun tiehankkeen toteuttamiseen
liittyvistä muiden viranomaisten päätöksistä oli tehty
valituksia, joiden käsittelyyn eri viranomaisissa oli kulunut
aikaa, ei kunta ollut ryhtynyt määräajassa toteuttamaan hanketta.
Ennen rakennustyön määräajan umpeenkulumista kunta oli
hakenut luvan voimassaoloajan jatkamista. VEO oli myöntänyt
rakennustyötä varten jatkoajan hakemuksesta tiedoksiantoa toimittamatta.

VYO: rakennustyön määräajan jatkaminen oli vesilain 16 luvun 9
§:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla merkitykseltään vähäinen
asia. Tiedoksianto ei myöskään asian laatu huomioon ottaen
ollut ollut tarpeen. Huomioon ottaen aikaisemmin asetettu suhteellisen
lyhyt määräaika ja hankkeen toteuttamiseen liittyvät
vaiheet, määräajan pidentämiselle oli erityistä syytä. VEO:n
päätöksen lopputulosta ei muutettu.
VesiL 2 luku 12 §
VesiL 16 luku 9 § 2 mom

Lainvoimainen

Sivun alkuun