Kuopion LO 29.11.1990 468/I

Ennakonpidätys - Pidätystodistus - Veroennakon käyttäminen - Valitusoikeus - Maksuunpanovalitus

Onko oikeus valitusteitse vaatia ennakonpidätysten lukemista
veron lyhennykseksi.
Verolautakunta on toimittanut verotuksen arvioverotuksena.
Verolautakunnalla on ollut verotusta toimittaessaan käytössä
työnantajien ilmoituksiin perustuvat verovelvollisen
palkka- ja ennakonpidätystiedot. Verovelvollinen on valituksessaan
vaatinut paitsi muuta, luettavaksi veron lyhennykseksi
työnantajien ilmoituksista ilmenevät ennakonpidätykset.
Verolautakunta on valituksen johdosta antamassaan veronoikaisupäätöksessä
jättänyt valituksen tutkimatta siltä
osin kuin se koski sellaista ennakkoa, josta ei ollut
liitetty todistusta veroilmoitukseen osoittaen valittajan
saamaan takaisin lääninverovirastolle osoitetulla hakemuksella
ennakkoa vastaavan määrän.
Lääninoikeus katsoi, ettei verolautakunnan olisi tullut
mainitsemillaan perusteilla jättää ennakonpidätysten
huomioon ottamista koskevaa vaatimusta tutkimatta. Lääninoikeus
kumosi veronoikaisupäätöksen tältä osalta ja
palautti valituksen verolautakunnalle uuden veronoikaisupäätöksen
antamista varten.
VerotusL 82 § 3 mom
VerotusL 93 § 1 mom
VerotusL 105 § 1 mom
VeroHp ennakonpidätyksen hyväksi lukemisesta 978/1985-
2 §.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.