Vesiylioikeus 29.12.1989 231/1989
- Asiasanat
- Virka-apu, Vesiasia, Vesilain soveltaminen, Lunastaminen, Takaisin lunastus, S:1.06.04.12 S:1.09.01.02.04
- Hallinto-oikeus
- Vesiylioikeus
- Tapausvuosi
- 1989
- Antopäivä
- Diaarinumero
- VY89/215
- Taltio
- 231/1989
Tilan entinen omistaja A oli virka-apuasiassa vaatinut uittotarkoituksiin
aikanaan lunastetun tilan takaisin lunastamista
ja tilan myyntitoimenpiteiden keskeyttämistä. VEO oli katsonut,
ettei kysymyksessä ole vesiasia ja jättänyt vaatimukset
toimivaltaansa kuulumattomina tutkimatta.
VYO:ssa A, vesioikeudessa esittämänsä uudistaen, vaati asian
palauttamista käsiteltäväksi lupaa mainitun tilan myyntiin
koskevan hakemusasian yhteydessä.
VYO: Tilan lunastaminen uittotarkoituksiin perustui vesilain
nojalla annettuun päätökseen. Mahdolliseen takaisin lunastamiseen
on myös sovellettava vesilain säännöksiä. VYO kumosi
VEO:n päätöksen ja tutki asian välittömästi. Koska entisellä
omistajalla ei ole vesilain mukaan lunastus- tai etuosto-oikeutta
häneltä lunastettuun tilaan eikä uittoyhdistys, myydessään
tilan kunnalle tarjoamatta sitä A:n ostettavaksi, ollut
menetellyt vastoin vesilain säännöksiä, VYO hylkäsi A:n
vaatimukset lakiin perustumattomina.
VesiL 5 luku 14 § 1
VesiL 5 luku 15 §
VesiL 5 luku 64 §
VesiL 21 luku 3 §
VYO:n päätös T:156/1988, A:30.12.1988
KHO:n päätös T:2872, A:6.9.1990: Ei valituslupaa