Keski-Suomen LO 21.9.1984 1282

Tappiontasaus - Tappion vahvistaminen kunnallisverotuksessa - Ilmoitusvelvollisuus - Veroilmoituksen antaminen kehotuksetta

A omisti maatilan, josta ei ollut metsän tuoton lisäksi muuta tuloa kuin lumenaurauksesta 1.400 markkaa ja jonka tulos oli tappiollinen. A oli jättänyt säädettynä aikana metsätalouden osalta veroilmoituslomakkeen 2A, mutta lomakkeen 2 hän oli antanut vasta kehotuksen jälkeen.

Lääninoikeus katsoi, että A oli antanut harjoittamastaan maatilataloudesta säädettynä aikana ja kehotuksetta veroilmoituksen, tosin puutteellisena. Maatilataloudesta oli näin ollen vahvistettava tappio.

Verovuosi 1981.

TappiontasausL 3 § 1 mom
MaatVL 2 §

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.