Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1344/2022

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain 2 luvun 20 ja 21 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetun lain ( 1070/2017 ) 2 luvun 20 ja 21 § seuraavasti:

2 lukuSäännellyn markkinan ylläpitäminen

20 §Pörssin kotipaikan siirto Euroopan talousalueella

Jos pörssi aikoo siirtää kotipaikkansa toiseen ETA-valtioon siten kuin eurooppayhtiöasetuksen 8 artiklassa tai osakeyhtiölain 17 a luvun 1 §:ssä säädetään, pörssin on lähetettävä Finanssivalvonnalle jäljennös eurooppayhtiöasetuksen 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetusta siirtosuunnitelmasta ja 3 kohdassa tarkoitetusta selonteosta tai osakeyhtiölain 17 a luvun 4 §:ssä tarkoitetusta siirtosuunnitelmasta ja 6 §:ssä tarkoitetusta hallituksen selvityksestä viipymättä sen jälkeen, kun pörssi on ilmoittanut suunnitelman rekisteröitäväksi. Osakeyhtiölain 17 a luvun 9 §:n 1 momentissa tarkoitetulta tilintarkastajalta edellytetään tämän luvun 19 §:n mukaista pätevyyttä tai muulta riippumattomalta asiantuntijalta sitä vastaavaa kohdevaltiossa hyväksyttyä pätevyyttä.

Rekisteriviranomainen ei saa antaa eurooppayhtiölain 9 §:n 5 momentissa tai osakeyhtiölain 17 a luvun 21 §:n 4 momentissa tarkoitettua todistusta, jos Finanssivalvonta on ilmoittanut rekisteriviranomaiselle ennen eurooppayhtiölain 9 §:n 2 momentissa tai osakeyhtiölain 17 a luvun 21 §:n 2 momentissa tarkoitetun luvan myöntämistä, että pörssi ei ole noudattanut kotipaikan siirtoa tai Suomessa tapahtuvan toiminnan lopettamista koskevia säännöksiä. Todistuksen saa antaa ennen kuin kuukausi on kulunut osakeyhtiölain 16 luvun 6 §:n 2 momentissa tai 17 a luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitetusta määräpäivästä vain, jos Finanssivalvonta on ilmoittanut, ettei se vastusta kotipaikan siirtoa.

21 §Pörssin osallistuminen sulautumiseen tai jakautumiseen Euroopan talousalueella

Jos pörssi osallistuu rajat ylittävään sulautumiseen tai jakautumiseen Euroopan talousalueella, rekisteriviranomainen ei saa antaa tällaista sulautumista koskevaa eurooppayhtiölain 4 §:ssä taikka osakeyhtiölain 16 luvun 26 §:ssä tai osakeyhtiölain jakautumista koskevaa 17 luvun 25 §:ssä tarkoitettua todistusta, jos Finanssivalvonta on ilmoittanut rekisteriviranomaiselle ennen luvan myöntämistä, että pörssi ei ole noudattanut sulautumista, jakautumista tai Suomessa tapahtuvan toiminnan lopettamista koskevia säännöksiä. Luvan saa antaa ennen kuin kuukausi on kulunut osakeyhtiölain 16 luvun 6 §:n 2 momentissa tai 17 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitetusta määräpäivästä vain, jos Finanssivalvonta on ilmoittanut, ettei se vastusta sulautumista, jakautumista tai eurooppayhtiön perustamiseen liittyvää kotipaikan siirtoa. Osakeyhtiölain 16 luvun 4 §:n 1 momentissa tai 17 luvun 4 momentin 1 momentissa tarkoitetulta tilintarkastajalta edellytetään tämän luvun 19 §:n mukaista pätevyyttä.


Tämä laki tulee voimaan 31 päivänä tammikuuta 2023.

HE 146/2022

TaVM 26/2022

EV 197/2022

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2121 (32019L2121); EUVL L 321, 12.12.2019, s. 1

Helsingissä 29.12.2022

Tasavallan PresidenttiSauli NiinistöOikeusministeriAnna-Maja Henriksson

Sivun alkuun