1182/2018

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2018

Valtiovarainministeriön asetus vuoden 2019 kiinteistöveron eräpäivistä

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään veronkantolain (769/2016) 23 §:n 1 momentin ja kiinteistöverolain (654/1992) 28 §:n nojalla, sellaisena kuin niistä viimeksi mainittu on laissa 786/2016:

1 §
Kiinteistöveron eräpäivät

Vuodelta 2019 määrättävän kiinteistöveron ensimmäinen erä on suoritettava viimeistään 3 päivänä syyskuuta 2019 ja toinen erä viimeistään 15 päivänä lokakuuta 2019.

2 §
Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2019.

Asetusta sovelletaan vuoden 2019 kiinteistöveroon.

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2018

Valtiovarainministeri
Petteri Orpo

Neuvotteleva virkamies
Merja Taipalus

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.