1162/2016

Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2016

Laki tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi Turkmenistanin kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi Suomen tasavallan hallituksen ja Turkmenistanin hallituksen välillä Ašgabatissa 12 päivänä joulukuuta 2015 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Sopimuksen muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

HE 202/2016
VaVM 23/2016
EV 194/2016

Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2016

Tasavallan Presidentti
Sauli Niinistö

Kunta- ja uudistusministeri
Anu Vehviläinen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.