224/2016

Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2016

Valtiovarainministeriön asetus verovuoden 2015 jäännösveron eräpäivistä, ennakonpalautusten maksamisesta verovuodelta 2015, Ahvenanmaan maakunnan metsähoitomaksun eräpäivästä vuodelta 2015 sekä vuoden 2016 kiinteistöveron eräpäivistä annetun valtiovarainministeriön asetuksen 2 §:n muuttamisesta

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti

muutetaan verovuoden 2015 jäännösveron eräpäivistä, ennakonpalautusten maksamisesta verovuodelta 2015, Ahvenanmaan maakunnan metsähoitomaksun eräpäivästä vuodelta 2015 sekä vuoden 2016 kiinteistöveron eräpäivistä annetun valtiovarainministeriön asetuksen (1409/2015) 2 § seuraavasti:

2 §
Ennakonpalautusten maksuajankohta

Verovuoden 2015 liikaa ennakkona maksettujen verojen palauttaminen aloitetaan 29 päivänä marraskuuta 2016. Suoraan saajan Suomessa maksuliikennepalveluja tarjoavan pankin pankkitilille suoritettavat ennakonpalautukset maksetaan yhdessä erässä marraskuun 29 päivänä 2016. Maksuosoituksina suoritettavat ennakonpalautukset maksetaan joulukuun 7 päivästä 2016 alkaen.


Tämä asetus tulee voimaan 6 päivänä huhtikuuta 2016.

Helsingissä 31 päivänä maaliskuuta 2016

Valtiovarainministeri
Alexander Stubb

Finanssineuvos
Elina Pylkkänen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.