Valtioneuvoston asetus silakan ja kilohailin troolikalastuksen rajoittamisesta Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaalla vuonna 2016 annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
kumotaan silakan ja kilohailin troolikalastuksen rajoittamisesta Suomenlahdella ja Itämeren pääaltaalla vuonna 2016 annetun valtioneuvoston asetuksen ( 1504/2015 ) 4 §, ja
muutetaan 3 § seuraavasti:
3 §
Suomessa rekisteröidyt kalastusalukset eivät saa kalastaa troolilla silakkaa tai kilohailia ICES-osa-alueilla 25–27 ja 28.2 sekä osa-alueella 29 leveysasteen 59°47′N eteläpuolella ja osa-alueella 32 Suomen perusviivan ulkopuolella.
Tämä asetus tulee voimaan 20 päivänä helmikuuta 2016 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2016.
Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2016
Maatalous- ja ympäristöministeriKimmo TiilikainenKalatalousneuvosRisto Lampinen