Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1592/2015

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Ajantasaistettu säädös
1592/2015
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain (150/1992) 8 §:n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994:

1 §Soveltamisala

Tässä asetuksessa säädetään maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaan kuuluvien Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien maksuista.

2 §Omakustannusarvon mukaiset julkisoikeudelliset suoritteet

Seuraavista julkisoikeudellisista suoritteista peritään niiden keskimääräiseen omakustannusarvoon perustuva kiinteä maksu:

1) lyhytaikaiset pienriistaluvat metsästysalueittain:

– pienriistalupa sisältäen kanalintujen metsästysoikeuden

15 €/vuorokausi

– pienriistalupa muulle riistalle kuin kanalinnuille

8 €/vuorokausi;

2) pienriistan alueelliset kausiluvat seuraavasti:

– pienriistan kausiluvat ajalle 1.8.–30.4. sisältäen kanalintujen metsästysoikeuden

130 €

– kausilupa ajalle 1.8.–30.4. muulle riistalle kuin kanalinnuille

80 €

– jousimetsästyksen kausilupa ajalle 1.8.–30.4. sisältäen kanalintujen metsästysoikeuden

65 €

– jousimetsästyksen kausilupa ajalle 1.8.–30.4. muulle riistalle kuin kanalinnuille

40 €

– osakausilupa ajalle 1.11.–30.4.

55 €

– pienpetokausilupa ajalle 1.8.–30.4.

10 €

– majavakausilupa ajalle 20.8.–30.4.

20 €

– kaiken pienriistan kausilupa Kemin, Tornion ja Rovaniemen kaupunkien asukkaille Metsähallituksen osoittamilla alueilla

67 €;

3) henkilökohtainen karhun metsästyslupa poronhoitoalueella tai sen ulkopuolella yhteisluvan jäsenenä:

– vuorokausi

25 €

– kausi

50 €;

4) suden tai ilveksen metsästyslupa yhteisluvan jäsenenä

25 €/henkilö;

5) henkilökohtainen hirvenmetsästyksen aluelupa:

– vuorokausi

12 €

– kausi

42 €;

6) henkilökohtainen hirvenmetsästyksen aluelupa Kemin, Tornion ja Rovaniemen kaupunkien asukkaille Metsähallituksen osoittamilla alueilla

25 €/kausi;

7) ulkomaalaisen metsästyslupa yleiselle vesialueelle ajalle 1.6.–31.12.:

– vuorokausi

8 €

– kausi

70 €;

8) metsästyslupa hylkeen pyyntiin valtion yksityisluonteisilla vesialueilla meressä tai ulkomaalaiselle yleiselle vesialueelle meressä ajalle 16.4.–31.12. seuraavasti:

– viikko

15 €

– kausi

42 €;

9) pyydyslupamaksut kalenterivuodeksi pyydyslupa-alueittain seuraavasti:

Pyydys

Lupa- alueet I

Lupa- alueet II

Lupa- alueet III

Verkko; pituus enintään 31 m

4 €

6 €

10 €

Katiska (3 kpl)

4 €

6 €

10 €

Syöttikoukku, 10 kpl

4 €

6 €

10 €

Rysä, korkeus enintään 1,5 m

4 €

6 €

10 €

Pitkäsiima, enintään 100 koukkua

4 €

6 €

10 €

Nuotta alle 6 m tai paunetti

24 €

24 €

40 €

Atrain (tuulastus), harppuuna ja jousi

4 €

6 €

10 €

10) ravustusluvat lupa-alueittain seuraavasti:

– kalenterivuosi

5 €/merta, rapuhaavi tai muu vastaava pyydys;

11) pyydysluvat alueittain kaupalliseen kalastukseen kalenterivuodeksi seuraavasti:

Maksu / kalenterivuosi

Pyydys

– nuotta

100 €

– isorysä

100 €

– rysä (enintään 1,5 m korkea)

30 €

– trooli

200 €

– verkko, rapumerta, katiska (3 kpl), syöttikoukut 10 kpl ja enintään 100 koukun pitkäsiima

3 €;

12) Metsähallituksesta annetussa laissa tarkoitettua metsästystä tai kalastusta koskevaa aluekohtaista kiintiöpäätöstä koskevaan valitukseen erikseen annettava kirjallinen päätös

50 €;

13) metsästys- tai kalastuslupaa koskeva muutoksenhakua varten erikseen annettava kirjallinen päätös

30 €.

Sähköisellä viestintävälineellä haettavia lupia ( mobiililuvat ) voidaan myöntää seuraavasti:

– henkilökohtainen karhun metsästyslupa poronhoitoalueella tai sen ulkopuolella yhteisluvan jäsenenä:

vuorokausi

25,12 € + mpm

kausi

50,41 € + mpm

– henkilökohtainen hirvenmetsästyksen aluelupa:

1 vuorokausi

11,77 € + mpm

2 vuorokautta

24,12 € + mpm

3 vuorokautta

35,22 € + mpm

3 §Omakustannusarvoa alemmat julkisoikeudelliset suoritteet

Seuraavista julkisoikeudellisista suoritteista peritään niiden omakustannusarvoa alempi kiinteä maksu:

1) henkilökohtaiset pienriistaluvat alle 18-vuotiaalle sisältäen kanalintujen metsästysoikeuden

– 1–7 vrk

10 €;

2) metsästyslupa Suomen riistakeskuksen poikkeusluvalla tapahtuvaan vahinkoa aiheuttavan tai turvallisuutta vaarantavan suurpedon metsästykseen seuruelupana

5 €/henkilö;

3) kalastusta tai ravustusta koskeva tutkimuslupa

30 €/vuosi.

Rapu- ja kalakantojen seurantaa varten voidaan myöntää muu kuin 1 momentissa tarkoitettu kalastuslupa kirjanpitokalastuslupana, josta perittävä maksu on puolet vastaavan tavanomaisen luvan maksusta.

Riistakantojen tutkimusta ja seurantaa varten voidaan myöntää muu kuin 1 momentissa tarkoitettu metsästyslupa kirjanpito- tai tutkimusmetsästyslupana, josta perittävä maksu on puolet vastaavan tavanomaisen luvan maksusta.

4 §Maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet

Seuraavat julkisoikeudelliset suoritteet ovat maksuttomia:

1) 

kalastuslain (379/2015) 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu Enontekiön, Inarin tai Utsjoen kunnassa vakinaisesti asuvan lupa kalastukseen edellä mainituissa kunnissa sijaitsevilla valtiolle kuuluvilla vesialueilla;

2) 

Metsähallituksen myöntämä valvontaa tai kalavedenhoitoa taikka riistanhoitotöitä vastaan annettu lupa kalastukseen tai metsästykseen;

3) 

Metsähallituksen myöntämä sidosryhmälupa;

4) 

kolttalain (253/1995) 9 §:ssä, porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000) 62 §:ssä ja porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuista annetun lain (986/2011) 87 §:ssä maksuttomaksi säädetyt suoritteet mainituissa lainkohdissa säädetyin edellytyksin;

5) 

puunotto-oikeutta koskevat päätökset.

5 §Liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavat suoritteet

Metsähallituksen maksullisia julkisiin hallintotehtäviin liittyviä suoritteita, jotka hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein, ovat:

1) 

Pohjois-Suomen metsäpuiden varmuusvarastosiemenen myynti;

2) 

metsästysoikeuden vuokraaminen;

3) 

metsäkauriin metsästyslupa;

4) 

kalastusoikeuden vuokraaminen;

5) 

kalastuslupa virkistyskalastuspaikkana hoidettuun kohteeseen;

6) 

alueellinen vapakalastuslupa;

7) 

kilpailukalastusluvat;

8) 

kalastuslupa, joka perustuu Metsähallituksen kalastusoikeuteen yhteisalueen osakkaana tai Metsähallituksen toisten kalastusoikeuden haltijoiden kanssa tekemään sopimukseen;

9) 

metsästys- ja kalastuslupa, jota ei ole mainittu tässä asetuksessa;

10) 

varaustuvan yöpymismaksu sekä vuokratuvan ja -kodan käyttömaksu;

11) 

maa- ja vesialueiden sekä rakennusten ja rakennelmien vuokraus ja muu käyttöoikeuden luovutus;

12) 

asuin- ja liikehuoneistojen vuokraus sekä muu huone-, kokous- ja esitystilojen käyttö;

13) 

opastuspalvelut ja -tuotteet;

14) 

asiantuntija- ja suunnittelupalvelut;

15) 

julkaisut, lehdet ja muut vastaavat suoritteet;

16) 

muut vastaavat palvelut ja suoritteet;

17) 

jäljenteet;

18) 

muiden kuin Metsähallituksen myöntämien lupien välityspalkkiot;

19) 

kalastuslain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettu lohen tai taimenen pyyntipaikan vuokraaminen kaupalliselle kalastajalle Suomen talousvyöhykkeellä tai yleisellä vesialueella meressä;

20) 

kalastuslain 9 §:ssä tarkoitettu lohen tai taimenen pyyntipaikan vuokraaminen kylän rajan sisäpuolisilla vesialueilla (lohiregalepaikka).

6 §Muut maksulliset suoritteet

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 34 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tiedon esille hakemisesta sekä saman lain 34 §:n 3 momentissa tarkoitetusta tiedon antamisesta kopiona tai tulosteena perittävistä maksuista päättää Metsähallitus noudattaen, mitä mainitussa pykälässä säädetään.

7 §Viivästyskorko

Jos 5 §:n perusteella määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä, saadaan vuotuista viivästyskorkoa periä eräpäivästä lukien. Maksun viivästyessä velallisen on maksettava viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa, joka on enintään seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva Suomen pankin julkaisema, säädöskokoelmassa vahvistettu viitekorko.

8 §Erinäiset säännökset

Hakemuksen peruutuksen tai muun hakijasta aiheutuvan syyn vuoksi rauenneesta asian käsittelystä peritään tehtyä työmäärää vastaava osuus maksusta.

Muutoksenhaun johdosta uudelleen käsiteltäväksi palautetussa asiassa annettavan päätöksen maksusta vähennetään, mitä samassa asiassa aikaisemmin annetusta päätöksestä on peritty.

9 §Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016 ja on voimassa vuoden 2017 loppuun.

Suoritteesta, jota koskeva asia on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2015

Maatalous- ja ympäristöministeriKimmo TiilikainenHallitusneuvosVilppu Talvitie

Sivun alkuun