43/2015

Annettu Helsingissä 22 päivänä tammikuuta 2015

Valtioneuvoston asetus vuonna 2015 toimitettavissa eduskuntavaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään vaalilain (714/1998) 9 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 47 §:n 3 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat, 9 §:n 1 momentin 2 kohta laissa 1263/2007 ja 47 §:n 3 momentti laissa 247/2002:

1 §

Ennakkoäänestyspaikkoina vuonna 2015 toimitettavissa eduskuntavaaleissa ovat liitteessä mainitut Suomen edustustot ja niiden toimipaikat. Ennakkoäänestys edustustoissa ja niiden toimipaikoissa toimitetaan liitteessä mainittuina aikoina.

2 §

Tämä asetus tulee voimaan 9 päivänä helmikuuta 2015 ja on voimassa 30 päivään huhtikuuta 2015.

Helsingissä 22 päivänä tammikuuta 2015

Oikeusministeri
Anna-Maja Henriksson

Neuvotteleva virkamies
Jussi Aaltonen

Liite

Luettelo vuonna 2015 toimitettavissa eduskuntavaaleissa ennakkoäänestyspaikkoina olevista Suomen edustustoista ja niiden toimipaikoista

Valtio Toimituspaikka Edustusto Toimitusaika
Afganistan Kabul Suurlähetystö 9.—10.4.2015
Kabul Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Mazar-e-Sharif Suurlähetystön toimipaikka 8.—9.4.2015
Camp Mira/
Camp Marmal
Alankomaat Amsterdam Suurlähetystön toimipaikka 8.—9.4.2015
Haag Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Rotterdam Suurlähetystön toimipaikka 10.4.2015
Algeria Alger Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Arabiemiraattien Abu Dhabi Suurlähetystö 8.—10.4.2015
liitto
Dubai Suurlähetystön toimipaikka 9.—10.4.2015
Argentiina Buenos Aires Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Australia Brisbane Kunniakonsulaatti 8.—9.4.2015
Canberra Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Melbourne Suurlähetystön toimipaikka 8.—9.4.2015
Perth Suurlähetystön toimipaikka 8.—9.4.2015
Sydney Kunniakonsulaatti 9.—10.4.2015
Belgia Antwerpen Suurlähetystön toimipaikka 8.4.2015
Bryssel Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Brasilia Brasília Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Rio de Janeiro Kunniapääkonsulaatti 8.—9.4.2015
Sao Paulo Kunniapääkonsulaatti 8.—9.4.2015
Bulgaria Sofia Suurlähetystö 8. — 9.4.2015
Chile Santiago de Chile Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Egypti Kairo Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Espanja Barcelona Kunniapääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Fuengirola Suurlähetystön toimipaikka 8.—11.4.2015
Las Palmas Kunniakonsulaatti 8.—11.4.2015
Los Christianos Suurlähetystön toimipaikka 8.—11.4.2015
Madrid Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Malaga Kunniakonsulaatti 8.—11.4.2015
Palma de Mallorca Kunniakonsulaatti 8.—10.4.2015
Puerto de la Cruz Suurlähetystön toimipaikka 8.—11.4.2015
San Agustin Suurlähetystön toimipaikka 8.—11.4.2015
Torremolinos Suurlähetystön toimipaikka 8.—11.4.2015
Torrevieja Suurlähetystön toimipaikka 8.—11.4.2015
Etelä-Afrikka Durban Kunniakonsulaatti 8.—10.4.2015
Kapkaupunki Suurlähetystön toimipaikka 8.—10.4.2015
Pretoria Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Etiopia Addis Abeba Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Filippiinit Manila Suurlähetystön toimipaikka 8.—10.4.2015
Georgia Tbilisi Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Indonesia Jakarta Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Sanur, Bali Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Intia New Delhi Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Iran Teheran Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Irlanti Dublin Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Islanti Reykjavik Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Iso-Britannia ja Birmingham Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Pohjois-Irlanti
Brighton Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Bristol Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Edinburgh Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Lontoo Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Manchester Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Newcastle upon Tyne Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
St. Albans Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Israel Tel Aviv Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Italia Firenze Kunniakonsulaatti 9.4.2015
Catania Kunniakonsulaatti 9.4.2015
Milano Suurlähetystön toimipaikka 8.—11.4.2015
Rooma Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Torino Kunniapääkonsulaatti 8.4.2015
Itävalta Wien Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Japani Osaka Kunniapääkonsulaatti 11.4.2015
Tokio Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Jordania Amman Kunniapääkonsulaatti 8.—9.4.2015
Kambodža Phnom Penh Suurlähetystön toimipaikka 9.4.2015
Kanada Edmonton Kunniakonsulaatti 8.—9.4.2015
Montreal Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Ottawa Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Sudbury Kunniakonsulaatti 8.—9.4.2015
Thunder Bay Kunniakonsulaatti 10.4.2015
Toronto Kunniakonsulaatti 8.—11.4.2015
Vancouver Kunniakonsulaatti  9.—10.4.2015
Kazakstan Astana Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Kenia Mombasa Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Nairobi Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Kiina Hongkong Pääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Peking Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Shanghai Pääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Kolumbia Bogotá Suurlähetystön yhteystoimisto 8.4.2015
Korean tasavalta Soul Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Kosovo Pristina Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Kreikka Ateena Suurlähetystö 8.—9.4. 2015, 11.4.2015
Hania Kunniakonsulaatti 8.—9.4.2015
Rodos Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Thessaloniki Suurlähetystön toimipaikka 8.4.2015
Kroatia Zagreb Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Kypros Limassol Suurlähetystön toimipaikka 9.—11.4.2015
Nikosia Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Laos Vientiane Kunniakonsulaatti 10.4.2015
Latvia Riika Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Libanon At Tiri Suurlähetystön toimipaikka 8.—11.4.2015
Beirut Kunniapääkonsulaatti 8.—9.4.2015
Liettua Vilna Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Luxemburg Luxemburg Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Malesia Kuala Lumpur Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Mali Koulikoro Suurlähetystön toimipaikka 8.—9.4.2015
Malta Valletta (Sliema) Kunniapääkonsulaatti 10.—-11.4.2015
Marokko Rabat Suurlähetystö 8.4.2015, 10.—11.4.2015
Meksiko Mexico D.F. Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Mosambik Maputo Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Myanmar Yangon Suurlähetystön yhteystoimisto 8.4.2015
Namibia Windhoek Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Nepal Katmandu Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Nicaragua Managua Kunniapääkonsulaatti 8.—9.4.2015
Nigeria Abuja Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Lagos Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Norja Bergen Kunniakonsulaatti 9.—11.4.2015
Bodö Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Båtsfjord Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Grimstad Suurlähetystön toimipaikka 8.4.2015
Hamar Suurlähetystön toimipaikka 8.4.2015
Hammerfest Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Kirkkoniemi Kunniakonsulaatti 8.—9.4.2015
Oslo Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Stavanger Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Tromssa Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Trondheim Kunniakonsulaatti 9.4.2015
Vesisaari Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Oman Muscat Kunniapääkonsulaatti 8.—9.4.2015
  
Peru Lima Suurlähetystö 8.—9.4.2015
Portugali Funchal Kunniakonsulaatti 9.—10.4.2015
Lissabon Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Porto Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Praia da Rocha Suurlähetystön toimipaikka 9.—11.4.2015
Puola Gdynia Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Varsova Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Ranska Bordeaux Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Lyon Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Marseille Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Nizza Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Pariisi Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Strasbourg Pysyvä edustusto 8.—11.4.2015
Toulouse Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Romania Bukarest Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Ruotsi Borlänge Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Borås Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Botkyrka Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Eskilstuna Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Fagersta Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Gävle Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Göteborg Kunniapääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Halmstad Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Jönköping Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Karlskoga Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Karlstad Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Kiiruna Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Luulaja Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Malmö Kunniapääkonsulaatti 10.—11.4.2015
Motala Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Norrköping Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Norrtälje Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Nyköping Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Olofström Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Oskarshamn Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Skellefteå Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Skövde Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Sundsvall Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Södertälje Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Trollhättan Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Tukholma Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Upplands  Väsby Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Uppsala Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Uumaja Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Visby Kunniakonsulaatti 11.4.2015
Värnamo Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Västerås Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Örebro Suurlähetystön toimipaikka 10.—11.4.2015
Örnsköldsvik Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Östersund Suurlähetystön toimipaikka 11.4.2015
Saksa Berliini Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Düsseldorf Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Frankfurt am Main Kunniakonsulaatti 8.—11.4.2015
Hampuri Kunniakonsulaatti 8.—11.4.2015
München Kunniapääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Stuttgart Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Sambia Lusaka Suurlähetystö 8.—10.4.2015
San Marino San Marino Kunniakonsulaatti 9.4.2015
Saudi-Arabia Riad Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Serbia Belgrad Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Singapore Singapore Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Slovakia Bratislava Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Slovenia Ljubljana Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Sri Lanka Colombo Kunniapääkonsulaatti 10.—11.4.2015
Sveitsi Bern Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Geneve Pysyvä edustusto 8.—11.4.2015
Zürich Kunniapääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Swazimaa Ezulwini Kunniakonsulaatti 9.4.2015
Taiwan Taipei Finpron toimipiste Taipeissa 8.4.2015
(Finpro Taiwan, Finland’s
Trade and Innovation Office)
Tansania Arusha Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Dar es Salaam Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Tanska Kööpenhamina Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Århus Kunniakonsulaatti 11.4.2015
Thaimaa Bangkok Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Hua Hin Suurlähetystön toimipaikka 8.—9.4.2015
Pattaya Suurlähetystön toimipaikka 8.—9.4.2015
Phuket Suurlähetystön toimipaikka 8.—9.4.2015
Tšekki Praha Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Tunisia Tunis Suurlähetystö 8.—10.4.2015
Turkki Alanya Kunniakonsulaatti 8.—10.4.2015
Ankara Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Istanbul Kunniapääkonsulaatti 10.—11.4.2015
Uganda Kampala Kunniakonsulaatti 8.4.2015
Ukraina Kiova Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Unkari Budapest Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Uruguay Montevideo Kunniapääkonsulaatti 8.4.2015
Uusi-Seelanti Auckland Kunniapääkonsulaatti 8.—9.4.2015
Venäjä Moskova Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Murmansk Pääkonsulaatin toimipiste 8.—10.4.2015
Petroskoi Pääkonsulaatin toimipiste 8.—10.4.2015
Pietari Pääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Vietnam Hanoi Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Ho Chi Minh City Kunniapääkonsulaatti 8.—9.4.2015
Viro Pärnu Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Tallinna Suurlähetystö 8.—11.4.2015
Yhdysvallat Anchorage Kunniakonsulaatti 10.4.2015
Atlanta Pääkonsulaatin toimipaikka 10.—11.4.2015
Boston Kunniapääkonsulaatti 10.—11.4.2015
Chicago Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Denver Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
Detroit Pääkonsulaatin toimipaikka 10.—11.4.2015
Honolulu Kunniakonsulaatti 11.4.2015
Irving Pääkonsulaatin toimipaikka 9.—11.4.2015
Lantana Pääkonsulaatin toimipaikka 8.—11.4.2015
Los Angeles Pääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Minneapolis Kunniakonsulaatti 10.—11.4.2015
New York Pääkonsulaatti 8.—11.4.2015
Palo Alto Kunniakonsulaatti 11.4.2015
Phoenix Kunniakonsulaatti 11.4.2015
Portland Pääkonsulaatin toimipaikka 10.—11.4.2015
San Diego Pääkonsulaatin toimipaikka 11.4.2015
San Francisco Pääkonsulaatin toimipaikka 10.4.2015
Seattle Pääkonsulaatin toimipaikka 11.4.2015
Washington D.C. Suurlähetystö 8.—11.4.2015

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.