1183/2014

Annettu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2014

Laki ammattikorkeakoululain väliaikaisesta muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään ammattikorkeakoululakiin (932/2014) väliaikaisesti uusi 43 a § seuraavasti:

43 a §
Määrärahan korottaminen vuonna 2015

Siitä poiketen, mitä 43 §:n 2 momentissa säädetään, ammattikorkeakouluille osoitettua 43 §:n 1 momentissa tarkoitettua talousarvion määrärahaa korotetaan vuonna 2015 kertaluonteisia eriä lukuun ottamatta puolella ammattikorkeakouluindeksin mukaisesta vuotuisesta kustannustason noususta.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2015.

HE 242/2014
SiVM 12/2014
EV 198/2014

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2014

Tasavallan Presidentti
SAULI NIINISTÖ

Opetus- ja viestintäministeri
Krista Kiuru

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.