785/2014

Annettu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2014

Valtioneuvoston asetus satovahinkojen korvaamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

lisätään satovahinkojen korvaamisesta annettuun valtioneuvoston asetukseen (297/2008) uusi 7 a § seuraavasti:

7 a §
Arviointimaksut ja korvaukset

Satovahinkojen viljelmäkohtaisesta arvioinnista kunta voi periä satovahinkokorvauksen hakijalta maksun, jonka suuruus on enintään 20 euroa arviointikerralta ja tämän lisäksi enintään kaksi euroa kultakin alueen alkavalta hehtaarilta.

Satovahinkojen arvioinnissa käytettävästä asiantuntija-avusta korvausta voidaan maksaa seuraavasti:

1) tehtävään käytetyltä ajalta tuntipalkkiota enintään 50 euroa; ja

2) matkakustannusten korvauksena enintään kulloinkin voimassa olevan verovapaista matkakustannusten korvauksista annetun verohallituksen päätöksen mukaan verosta vapaaksi katsottavan korvauksen enimmäismäärä.


Tämä asetus tulee voimaan 8 päivänä lokakuuta 2014.

  Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2014

Maa- ja metsätalousministeri
Petteri Orpo

Vanhempi hallitussihteeri
Juha Vanhatalo

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.