Laki kolttalain 11 §:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kolttalain ( 253/1995 ) 11 §, sellaisena kuin se on laissa 1474/2009, seuraavasti:
11 §Kalaistutukset
Maatilatalouden kehittämisrahaston varoilla voidaan hankkia kalanpoikasia istutettaviksi koltta-alueen vesistöihin ja suorittaa muitakin kalavesien hoitoon liittyviä toimenpiteitä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetusta toimenpiteestä päättää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, joka voi antaa niiden toteuttamisen Metsähallituksen, Luonnonvarakeskuksen tai yhteisen vesialueen osakaskuntien suoritettavaksi.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.
MmVM 11/2014
EV 66/2014
Naantalissa 27 päivänä kesäkuuta 2014
Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖMaa- ja metsätalousministeriPetteri Orpo