348/2014

Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2014

Laki valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain muuttamisesta annetun lain (475/2012) voimaantulosäännöksen 3 ja 5 momentti seuraavasti:


Tämän lain voimaan tullessa suorittamatta olevien televisiomaksujen perimiseen sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä 31 päivään joulukuuta 2014. Saatavien perinnästä luovutaan ja ne poistetaan valtion televisio- ja radiorahaston liikekirjanpidon tileistä 1 päivänä tammikuuta 2015.


Tämän lain voimaan tullessa palauttamatta olevat televisiomaksut, joita ei vuoden 2014 loppuun mennessä ole saatu palautettua, tuloutetaan valtion televisio- ja radiorahastoon 1 päivänä tammikuuta 2015.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.

HE 2/2014
LiVM 2/2014
EV 12/2014

  Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2014

Tasavallan Presidentti
SAULI NIINISTÖ

Työministeri
Lauri Ihalainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.