973/2012

Annettu Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2012

Laki yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan yksityisestä huvialuksesta suoritettavasta polttoainemaksusta annetun lain (1307/2007) 9 §:n 2 ja 3 momentti, 11 §, 12 §:n 3 momentti, 13 ja 14 §, 16 §:n 2 momentti, 17—19 §, 20 §:n 1, 2 ja 4 momentti, 21 §:n 2, 4 ja 5 momentti, 22 §:n 4 momentti, 23 ja 24 §, 27 §:n 1 momentti ja 28 § seuraavasti:

9 §
Polttoainemaksun määrääminen

Jos polttoainemaksua pannaan maksuun muun näytön kuin aluksessa havaitun polttoaineen perusteella, polttoainemaksu kannetaan vain kerran koko siltä vuodelta, jonka aikana tapahtunutta polttoaineen käyttöä näyttö koskee. Polttoainemaksu maksuunpannaan enintään viideltä vuodelta siitä, kun aluksen käyttö polttoainemaksun aiheuttavalla polttoaineella on tullut Tullin tietoon.

Polttoainemaksu on määrättävä kahden vuoden kuluessa sen vuoden päättymisestä, jona aluksen käyttö polttoainemaksun aiheuttavalla polttoaineella on tullut Tullin tietoon.

11 §
Aluksen maastavientikielto

Alusta, josta on kannettava polttoainemaksua, ei saa viedä maasta ennen kuin polttoainemaksu on maksettu. Tulli voi kuitenkin sallia aluksen maastaviennin, jos polttoainemaksun maksamisesta on asetettu hyväksyttävä vakuus.

12 §
Polttoainemaksun suorittaminen

Tulli voi lähettää erääntyneestä polttoainemaksusta maksuvelvolliselle maksumuistutuksen.

13 §
Viranomaiset

Polttoainemaksua koskeva yleinen johtaminen, valvonta sekä maksuunpano kuuluvat Tullille.

Polttoaineiden käyttöä valvovat Tulli, poliisi ja rajavartiolaitos. Niillä on oikeus suorittaa sellaisia polttoaineen ja aluksen tarkastuksia ja ottaa polttoaineesta näytteitä, jotka ovat tarpeen polttoainemaksun valvontaa ja sen maksuunpanoa varten. Jos aluksessa havaitaan käytettävän polttoainemaksun aiheuttavaa polttoainetta, havainnon tehneen viranomaisen tulee ilmoittaa siitä Tullille.

14 §
Käyttökielto

Jos polttoainemaksua ei ole suoritettu määräajassa, alusta ei saa käyttää liikenteessä (käyttökielto). Alusta ei saa käyttää, vaikka sen omistus tai hallinta on siirretty muulle kuin maksuvelvolliselle. Tulli voi pyytää poliisilta virka-apua aluksen käytön estämiseksi. Aluksen käyttö sallitaan, kun maksuvelvollinen tai muu kuin maksuvelvollinen on suorittanut polttoainemaksun.

Tulli voi määräämillään ehdoilla hakemuksesta erityisestä syystä määräajaksi tai kokonaan peruuttaa käyttökiellon, jos käyttökielto on ilmeisen kohtuuton. Hakemuksen voi tehdä aluksen omistaja tai haltija taikka se, jonka maksettavaksi polttoainemaksu on määrätty.

16 §
Polttoainemaksua koskevien tietojen julkisuus ja tietojen antaminen

Tullin on pyynnöstä annettava todistus siitä, ettei aluksesta ole suorittamatta polttoainemaksua. Todistuksesta peritään maksu, jonka määrästä säädetään valtion maksuperustelaissa (150/1992).

17 §
Ennakkoratkaisu

Tulli voi antaa hakemuksesta ennakkoratkaisun tämän lain säännösten soveltamisesta, jos asia on hakijalle erityisen tärkeä. Ennakkoratkaisu annetaan määräajaksi, kuitenkin enintään sen antamista seuraavan kalenterivuoden loppuun. Lainvoiman saanutta ennakkoratkaisua noudatetaan ennakkoratkaisun saajan vaatimuksesta sitovana sinä aikana, jota ennakkoratkaisu koskee. Ennakkoratkaisusta perittävästä maksusta säädetään eräiden ennakkoratkaisujen maksuperusteista annetussa laissa (1209/2006).

Ennakkoratkaisua koskeva asia on käsiteltävä Tullissa kiireellisenä. Päätökseen, jolla on päätetty olla antamatta ennakkoratkaisua, ei saa hakea valittamalla muutosta.

18 §
Oikaisu maksunsaajan hyväksi

Jos maksuvelvolliselle on jäänyt maksuunpanematta polttoainemaksu tai polttoainemaksua on maksuunpantu liian vähän taikka maksua on palautettu aiheettomasti tai liikaa, Tulli voi oikaista polttoainemaksua koskevaa päätöstä kolmen vuoden kuluessa sen vuoden päättymisestä, jona polttoainemaksun maksuunpano on tehty tai olisi pitänyt tehdä tai jona päätös polttoainemaksun palauttamisesta on tehty, jollei asiaa ole valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu. Ennen oikaisua maksunsaajan hyväksi on maksuvelvolliselle varattava tilaisuus vastineen antamiseen asiassa.

19 §
Oikaisu maksuvelvollisen hyväksi

Jos Tulli toteaa, että polttoainemaksua on maksuunpantu liikaa tai palautettu liian vähän, sen on oikaistava antamaansa päätöstä ja maksettava maksuvelvolliselle tämän liikaa maksama tai palauttamatta jäänyt maksu, jollei asiaa ole valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu. Oikaisu voidaan tehdä kolmen vuoden kuluessa maksuunpanon tai maksunpalautuksen määräämistä seuraavan kalenterivuoden alusta.

20 §
Oikaisuvaatimus

Polttoainemaksua koskevaan päätökseen haetaan muutosta Tullilta kirjallisella oikaisuvaatimuksella, jollei asiaa ole valitukseen annetulla päätöksellä ratkaistu.

Valtion puolesta oikeus hakea muutosta on Tullin tulliasiamiehellä.


Oikaisuvaatimus on toimitettava määräajassa Tullille. Tullin on varattava maksuvelvollisen oikaisuvaatimuksesta valtion edunvalvojalle ja valtion edunvalvojan oikaisuvaatimuksesta maksuvelvolliselle tilaisuus vastineen sekä oikaisuvaatimuksen tekijälle tarvittaessa myös vastaselityksen antamiseen. Asian ratkaisemisesta asianosaisia kuulematta säädetään hallintolain (434/2003) 34 §:n 2 momentissa.

21 §
Valitus hallinto-oikeuteen

Valtion puolesta valitusoikeus Tullin tekemään päätökseen on Tullin tulliasiamiehellä.


Valituskirjelmä on toimitettava Tullille, jonka on annettava valituksen johdosta lausunto. Tullin on varattava valituksen ja lausunnon johdosta valtion edunvalvojan valituksesta maksuvelvolliselle ja muulle asianosaiselle sekä maksuvelvollisen ja muun asianosaisen tekemästä valituksesta valtion edunvalvojalle tilaisuus vastineen antamiseen. Tarvittaessa muutoksenhakijalle on varattava tilaisuus myös vastaselityksen antamiseen. Valituskirjelmä vastineineen, vastaselityksineen ja lausuntoineen sekä asian käsittelyssä syntyneet muut asiakirjat on viipymättä lähetettävä hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeudelle osoitettu valitus, joka olisi pitänyt tehdä oikaisuvaatimuksena, käsitellään Tullissa oikaisuvaatimuksena. Valituksen tutkimatta jättämisestä ei tällöin tehdä päätöstä.


22 §
Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Valitus on tehtävä 60 päivän kuluessa hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaannista. Valituskirjelmä on toimitettava valitusajassa korkeimmalle hallinto-oikeudelle tai päätöksen tehneelle hallinto-oikeudelle. Valtion puolesta valitusoikeus on Tullin tulliasiamiehellä.

23 §
Muutoksenhaun ja Tullin tekemän oikaisun johdosta maksettava korko

Jos polttoainemaksu on muutoksenhaun tai Tullin tekemän oikaisun johdosta kumottu tai polttoainemaksua on alennettu, asianomaiselle on maksettava takaisin liikaa suoritettu määrä sekä sille vuotuista korkoa, joka on kutakin kalenterivuotta edeltävän puolivuotiskauden korkolain (633/1982) 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko vähennettynä kahdella prosenttiyksiköllä. Korko lasketaan polttoainemaksun maksupäivästä takaisinmaksupäivään. Palautukselle maksettava korko ei ole tuloverotuksessa veronalaista tuloa.

Jos muutoksenhaun johdosta polttoainemaksua määrätään suoritettavaksi tai sen määrää korotetaan, Tulli perii polttoainemaksun ja sille veronlisäyksestä ja viivekorosta annetussa laissa säädetyn viivekoron.

24 §
Valtion edun valvonta

Valtion edunvalvojasta muutoksenhakua ja oikaisua koskevissa asioissa säädetään Tullin hallinnosta annetussa laissa (960/2012).

Valtion edunvalvojaa kuullaan ja päätös annetaan tiedoksi siten, että edunvalvojalle varataan tilaisuus tutustua päätökseen ja sen perusteena oleviin asiakirjoihin.

27 §
Aiheettoman suorituksen palauttaminen

Joka osoittaa suorittaneensa erehdyksessä polttoainemaksua, on oikeutettu hakemuksesta saamaan suorittamansa määrän takaisin Tullilta. Erehdyksenä ei pidetä polttoainemaksun suorittamista siinä tarkoituksessa, että aluksen käyttöä ei estettäisi, tai olosuhteissa, joissa tätä tarkoitusta voidaan pitää ilmeisenä.


28 §
Polttoainemaksun huojentaminen ja maksunlykkäys

Tulli voi hakemuksesta erityisistä syistä määräämillään ehdoilla kokonaan tai osittain vapauttaa polttoainemaksun sekä viivekoron ja lykkäyksen vuoksi suoritettavan koron maksamisesta, jos näiden perimistä täysimääräisenä voidaan pitää ilmeisen kohtuuttomana. Valtiovarainministeriö voi ottaa periaatteellisesti tärkeän asian ratkaistavakseen.

Tulli voi hakemuksesta myöntää erityisistä syistä lykkäystä polttoainemaksun suorittamiselle valtiovarainministeriön määräämin ehdoin, jos polttoainemaksun suorittamista määräajassa voidaan pitää ilmeisen kohtuuttomana. Valtiovarainministeriö voi ottaa lykkäysasian ratkaistavakseen.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

HE 145/2012
HaVM 21/2012
EV 150/2012

  Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2012

Tasavallan Presidentti
SAULI NIINISTÖ

Valtiovarainministeri
Jutta Urpilainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.