549/2012

Annettu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2012

Valtiovarainministeriön asetus Arvo Ylppö ja lääketiede -juhlarahasta

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään metallirahasta 27 päivänä maaliskuuta 1998 annetun lain (216/1998) 1 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 378/2002:

1 §

Arkkiatri Arvo Ylpön syntymästä tulee kuluneeksi 125 vuotta vuonna 2012. Merkkivuoden kunniaksi julkaistaan 10 euron hopeinen juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on hopeaseosta, jonka painosta 925 promillea on hopeaa ja 75 promillea kuparia. Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 10 promilleyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 38,6 ± 0,1 millimetriä ja paino 25,5 ±0,5 grammaa.

Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ± 0,1 millimetriä.

4 §

Juhlarahan kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin.

Rahassa on sen suunnitelleen taiteilijan sukunimen alkukirjain P sekä Suomen Rahapaja Oy:n tunnus.

5 §

Juhlaraha on seuraavan selitelmän ja kuvan mukainen.

Rahan tunnuspuolella keskellä on stetoskooppi ja sen sankojen sisällä nukkuva lapsi. Yläreunassa keskellä on allekkain vuosiluvut 1887 ja 1992. Teksti ARVO YLPPÖ on nukkuvan lapsen alapuolella, etunimi stetoskoopin vasemmalla ja sukunimi oikealla puolella.

Rahan arvopuolella on kuvattuna lastenlinnan sairaalan julkisivu, jonka koristeellinen pinta muodostuu lasten nimistä. Nimien alkukirjaimista muodostuu sana KIITOS monivärisenä. Teksti SUOMI•2012 on muurin vasemmassa ja FINLAND muurin oikeassa reunassa alhaalta ylös kirjoitettuna. Arvomerkintä 10 € on rahan oikeassa yläreunassa.

6 §

Osa juhlarahoista lyödään erikoislyöntinä, jolloin rahoissa on peilikiiltoinen pohja ja mattapintainen kuvio.

7 §

Tämä asetus tulee voimaan 18 päivänä lokakuuta 2012.

  Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2012

Valtiovarainministeri
Jutta Urpilainen

Hallitusneuvos
Raine Vairimaa

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.