111/2006

Annettu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2006

Valtioneuvoston asetus sotainvalidien puolisoiden, leskien ja sotaleskien kuntoutustoiminnasta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä, säädetään valtion talousarviosta 13 päivänä toukokuuta 1988 annetun lain (423/1988) 7 c §:n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 689/2001:

1 §

Kuntoutukseen voidaan hyväksyä kuntoutuksen tarpeessa oleva henkilö:

1) jonka aviopuoliso on vahingoittunut tai sairastunut vuosien 1939―1945 sotien johdosta siten, että hänen sotilasvammalaissa (404/1948) tarkoitettu työkyvyttömyysasteensa on vähintään 50 prosenttia;

2) jonka 1 kohdassa tarkoitetuissa oloissa vahingoittunut tai sairastunut aviopuoliso on kuollut vuonna 1976 tai sen jälkeen, jos aviopuolison työkyvyttömyysaste tämän kuollessa oli vähintään 40 prosenttia;

3) jonka 1 kohdassa tarkoitetuissa oloissa vahingoittunut tai sairastunut aviopuoliso on kuollut vuonna 1976 tai sen jälkeen ja joka saa hänen jälkeensä täyttä huoltoeläkettä, vaikka vahingoittuneen tai sairastuneen työkyvyttömyysastetta ei ole voitu vahvistaa; sekä

4) jonka aviopuoliso on kuollut tai kadonnut sodan johdosta vuosina 1939―1945 ja joka saa sotilasvammalain mukaista huoltoeläkettä.

Lisäedellytyksenä 1 momentin 1 kohdassa on, että aviopuolisot asuvat yhdessä. Sotainvalidin joutuminen laitoshoitoon ei kuitenkaan ole esteenä aviopuolison kuntoutukselle.

Edellä 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua henkilöä, joka myöhemmän avioliiton purkauduttua on uudelleen alkanut saada huoltoeläkettä, ei voida hyväksyä kuntoutukseen.

2 §

Laitoskuntoutusjakson pituus on enintään kaksi viikkoa ja päiväkuntoutusjakson pituus on enintään 15 päivää.

Avokuntoutus voi käsittää enintään 15 hoitokerran sarjan. Hoitosarjasta aiheutuvat kustannukset eivät saa ylittää 570:tä euroa kuntoutettavaa kohti kuitenkin niin, että kotona annettavasta avokuntoutuksesta aiheutuvat kustannukset eivät saa ylittää 855:tä euroa kuntoutettavaa kohti.

3 §

Valtiokonttori valitsee kuntoutettavat hakemusten perusteella. Hakemukseen tulee liittää lääkärintodistus, josta ilmenee kuntoutuksen tarve. Avokuntoutusta koskevaan hakemukseen on liitettävä hoitomääräys tai jäljennös siitä.

Kuntoutettavia valittaessa on annettava etusija niille 1 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuille, joiden aviopuolison työkyvyttömyysaste on 100 prosenttia. Heidän kuntoutuksensa voi tarvittaessa toistua vuosittain.

4 §

Laitoskuntoutus ja päiväkuntoutus annetaan Valtiokonttorin hyväksymässä kuntoutuslaitoksessa. Avokuntoutusta voi antaa yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) tarkoitettu palvelujen tuottaja ja itsenäinen ammatinharjoittaja.

Valtiokonttori maksaa kuntoutuksen kustannukset suoraan asianomaisille kuntoutuslaitoksille, palvelujen tuottajille ja itsenäisille ammatinharjoittajille.

5 §

Kuntoutuksesta aiheutuvat menot korvataan valtion vuoden 2006 talousarvioon tarkoitusta varten momentille 33.22.56 varatun määrärahan rajoissa.

6 §

Valtiokonttori antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita tämän asetuksen soveltamisesta ja täytäntöönpanosta.

7 §

Tämä asetus tulee voimaan 20 päivänä helmikuuta 2006 ja se on voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.

Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2006

Peruspalveluministeri
Liisa Hyssälä

Lakimies
Anne Koskela

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.