93/2006

Annettu Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 2006

Valtiovarainministeriön asetus Ahvenanmaan demilitarisoinnin 150-vuotisjuhlarahasta

Valtiovarainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään metallirahasta 27 päivänä maaliskuuta 1998 annetun lain (216/1998) 1 §:n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 378/2002:

1 §

Ahvenanmaan demilitarisoinnin 150-vuotisjuhlien johdosta lyödään 5 euron juhlaraha.

2 §

Juhlaraha on kupariseosta, jonka painosta 89 prosenttia on kuparia, 5 prosenttia alumiinia, 5 prosenttia sinkkiä ja 1 prosentti tinaa. Pitoisuudet saavat vaihdella enintään ± 1 prosenttiyksikköä.

3 §

Juhlarahan halkaisija on 35,0 ± 0,1 millimetriä ja paino 18,7 ± 0,5 grammaa.

Enintään 5 prosenttia rahoista saa poiketa halkaisijastaan enemmän kuin ± 0,1 millimetriä.

4 §

Juhlarahat ovat ympyrän muotoisia. Kuvat ja kirjoitukset laakapinnoilla on sijoitettu siten, että rahoja kirjan lehden tavoin käännettäessä kumpikin puoli on oikein päin. Rahojen lieriöpinnassa on kirjoitus AHVENANMAAN DEMILITARISOINTI 150 VUOTTA *.

Rahassa on sen suunnitelleen taiteilijan ja Rahapaja Oy:n johtajan sukunimien alkukirjaimet M ja M.

5 §

Juhlarahat ovat seuraavan selitelmän ja kuvan mukaiset.

Rahan tunnuspuolella keskiosassa on kohokuviona saaristolaismänty. Osittain rungon takana on vaakasuorassa kohokuviona horisonttia kuvaavat kaksi viivaa ja vasemmalla ylhäällä aurinkoa kuvaava ympyrä. Rungon vasemmalla puolella on teksti 150 ja rungon oikealla puolella ÅR, molemmat vaakasuoraan kohokuvioina. Vasemmalta oikealle, kuvion alareunassa, on kaaren muotoisena kohokuviona teksti ÅLANDS DEMILITARISERING.

Rahan arvopuolella on alhaalla kohokuviona veneen peräosa ja peräsin. Peräsimen puomilla istuu kyyhky. Veneen laidan yläpuolella on kohokuviona vuosiluku 2006. Kyyhkyn oikealla puolella on vaakasuoraan kohokuviona arvomerkintä 5 €. Ylhäältä alas oikealle on kaaren muotoisena kohokuviona teksti SUOMI FINLAND.

6 §

Juhlarahojen tarkemmat yksityiskohdat ilmenevät Rahapaja Oy:n hallussa olevista perusmalleista ja -työkaluista.

7 §

Tämä asetus tulee voimaan 10 päivänä helmikuuta 2006.

Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 2006

Valtiovarainministeri
Eero Heinäluoma

Hallitusneuvos
Raine Vairimaa

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.