63/2005

Annettu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 2005

Valtioneuvoston asetus vuodelta 2004 maksettavasta ympäristötuen kansallisesta lisäosasta annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n muuttamisesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä,

muutetaan vuodelta 2004 maksettavasta ympäristötuen kansallisesta lisäosasta 23 päivänä huhtikuuta 2004 annetun valtioneuvoston asetuksen (289/2004) 3 § seuraavasti:

3 §
Lisäosan myöntämisen perusteet

Lisäosa maksetaan tukialueilla A ja B liitteessä 1 olevan tukialuejaon mukaisesti.

Lisäosa voidaan myöntää enintään tukiyksikkökertoimella kerrotulle osuudelle muutoin myönnettäväksi tulevasta lisäosan määrästä. Tukiyksikkökerroin on 0,90.

Lisäosa voidaan maksaa enintään samalle pinta-alalle ja vastaavasta sitoumuskaudesta, josta viljelijällä on voimassa ympäristötukisitoumus.


Tämä asetus tulee voimaan 9 päivänä helmikuuta 2005.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 2005

Maa- ja metsätalousministeri
Juha Korkeaoja

Ylitarkastaja
Juha Vanhatalo

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.