499/2003
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003
Laki erikoissairaanhoitolain 10 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 1 päivänä joulukuuta 1989 annetun erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 10 a §, sellaisena kuin se on laissa 606/1991, seuraavasti:
10 a §
Jos erikoissairaanhoidon potilas tarvitsee kuntoutusta, jota ei ole säädetty sairaanhoitopiirin tehtäväksi tai jota ei ole tarkoituksenmukaista järjestää erikoissairaanhoitona, sairaanhoitopiirin tehtävänä on huolehtia siitä, että asianomaiselle annetaan tietoja muista kuntoutusmahdollisuuksista ja että hänet ohjataan tarpeen mukaan terveyskeskuksen, sosiaali-, työvoima- tai opetusviranomaisen taikka Kansaneläkelaitoksen tai muun palvelujen järjestäjän palveluiden piiriin yhteistyössä niitä järjestävien tahojen kanssa.
Sen lisäksi, mitä 1 momentissa säädetään yhteistoiminnasta, on lääkinnällisen kuntoutuksen järjestämisessä noudatettava, mitä kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä annetussa laissa (497/2003) säädetään.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2003.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.
HE 164/2002StVM 53/2002
EV 265/2002
Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Peruspalveluministeri
Liisa Hyssälä