152/2003

Annettu Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2003

Valtioneuvoston asetus luotsausasetuksen 7 §:n muuttamisesta

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä,

muutetaan 6 päivänä helmikuuta 1998 annetun luotsausasetuksen (92/1998) 7 §:n 2 momentti seuraavasti:

7 §

Luotsin ohjauskirjan uudistamisessa noudatetaan, mitä 1 momentissa säädetään luotsin ohjauskirjan myöntämisestä. Luotsin ohjauskirjan uudistaminen ei edellytä voimassaolevaa kansainvälisen liikenteen merikapteeninkirjaa eikä uutta luotsaustutkintoa. Luotsin on kuitenkin esitettävä selvitys tehdyistä luotsaus- tai harjoittelumatkoista sen osoittamiseksi, että hän on säilyttänyt ohjauskirjaan merkittyjen väylien tuntemuksen.


Tämä asetus tulee voimaan 25 päivänä helmikuuta 2003.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2003

Liikenne- ja viestintäministeri
Kimmo Sasi

Hallitusneuvos
Aila Salminen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.