417/2000

Annettu Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2000

Maa- ja metsätalousministeriön asetus peltokasvien tuesta ja siihen liittyvästä kesannoinnista sekä peruslohkojen muodostamisesta vuonna 2000 annetun maa- ja metsätalousministeriön yleiskirjeen 3.2 kohdan muuttamisesta

Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti

muutetaan peltokasvien tuesta ja siihen liittyvästä kesannoinnista sekä peruslohkojen muodostamisesta vuonna 2000 29 päivänä helmikuuta 2000 annetun maa- ja metsätalousministeriön yleiskirjeen (37/00) 3.2 kohdan toinen määräys seuraavasti:

VALTUUTUS: Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta annetun lain (1100/1994) 2, 3 ja 11 §.

1 §
Säilörehunurmi

Säilörehunurmiseoksessa voi olla myös muiden kasvien kuin nurmikasvien ja apilan siementä (esimerkiksi viljaa tai hernettä), mutta vähintään 15 % siemenseoksen painosta (kg/ha) on koostuttava nurmisiemenistä. Joka tapauksessa vähintään yhden vuodessa korjattavan säilörehusadon on oltava nurmivaltainen.


Tämä asetus tulee voimaan 17 päivänä toukokuuta 2000.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 10 päivänä toukokuuta 2000

Maa- ja metsätalousministeri
Kalevi Hemilä

Maatalousneuvos
Olli-Pekka Peltomäki

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.