324/1999
Dokumentin versiot
Annettu Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 1999
Laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 49 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta 29 päivänä heinäkuuta 1977 annetun lain (603/1977) 49 a §, sellaisena kuin se on laissa 556/1995, seuraavasti:
49 a §
Tämän lain mukaan omistusoikeudella lunastettu alue muodostetaan yhdeksi tai useammaksi lunastusyksiköksi siten, että eri käyttötarkoitusta varten lunastetut alueet muodostetaan eri yksiköiksi. Lunastusyksiköt voidaan muodostaa toisinkin, jos lunastuksen hakija sitä pyytää tai se on muutoin tarkoituksenmukaista eikä kiinteistöjärjestelmän selkeys vaarannu. Lunastajan suostumuksella lunastettu alue voidaan liittää hänen ennestään omistamaansa samaa tarkoitusta palvelevaan kiinteistöön, mikäli lunastettavasta alueesta muodostettavan kiinteistön ja ennestään olevan kiinteistön kiinteistönmuodostamislaissa säädetyt yhdistämisen edellytykset ovat olemassa. Eri kuntiin kuuluvia alueita ei saa sisällyttää samaan rekisteriyksikköön.
Jos lunastaminen tapahtuu maankäyttö- ja rakennuslain nojalla, voidaan lunastettu alue lunastajan pyynnöstä muodostaa muuksi kiinteistöksi kuin lunastusyksiköksi.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2000.
HE 110/1998MmVM 16/1998
EV 253/1998
Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 1999
Tasavallan Presidentti
MARTTI AHTISAARI
Ministeri
Antti Kalliomäki