17/1999

Annettu Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1999

Valtioneuvoston päätös eräitä vaarallisia aineita sisältävistä paristoista ja akuista annetun valtioneuvoston päätöksen 2 ja 3 §:n muuttamisesta

Valtioneuvosto on ympäristöministeriön esittelystä

muuttanut eräitä vaarallisia aineita sisältävistä paristoista ja akuista 26 päivänä tammikuuta 1995 annetun valtioneuvoston päätöksen (105/1995) 3 §:n sekä

lisännyt 2 §:ään uuden 3 momentin seuraavasti:

2 §
Soveltamisala

Päätös koskee lisäksi sellaisia paristoja ja akkuja, joissa on enemmän kuin 0,0005 painoprosenttia elohopeaa ja jotka luovutetaan markkinoille 1 päivästä huhtikuuta 1999 alkaen.

3 §
Eräiden paristojen ja akkujen luovuttaminen markkinoille

Enemmän kuin 0,0005 painoprosenttia elo- hopeaa sisältäviä paristoja ja akkuja, lukuun ottamatta sellaisia nappikennoja ja sellaisia niistä koostuvia paristoja, joissa on enintään 2 painoprosenttia elohopeaa, ei saa luovuttaa markkinoille. Kielto koskee myös paristoja ja akkuja, jotka on yhdistetty laitteeseen.


Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1999. Päätöksen 3 §:ssä tarkoitettu kielto tulee kuitenkin voimaan 1 päivänä tammikuuta 2000 silloin kun kysymys on sellaisista nappikennoista ja sellaisista niistä koostuvista paristoista, joissa on enemmän kuin 2 painoprosenttia elohopeaa.

Komission direktiivi98/101/EY; EYVL N:o L 1, 5.1.1999, s. 1

Helsingissä 14 päivänä tammikuuta 1999

Ministeri
Sinikka Mönkäre

Neuvotteleva virkamies
Klaus Pfister

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.