1113/1998

Annettu Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 1998

Verohallituksen päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 1999

Verohallitus on 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/92) 73 §:n ja 75 §:n 2 momentin nojalla määrännyt:

1 §

Vuodelta 1999 toimitettavassa verotuksessa verosta vapaaksi katsottavien matkakustannusten korvausten perusteet ja määrät ovat jäljempänä tässä päätöksessä mainitut.

2 §

Matkakustannuksia ovat verovelvolliselle Suomessa tai ulkomailla tehdystä työmatkasta aiheutuneet kustannukset.

3 §

Työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle varsinaisen työpaikan ulkopuolelle. Mikäli palkansaajalla työn luonteen vuoksi ei ole varsinaista työpaikkaa, työmatkana pidetään matkaa, jonka palkansaaja tilapäisesti tekee työn suorittamiseksi asunnoltaan erityiselle työntekemispaikalle.

Työmatkana ei pidetä palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan välistä matkaa eikä työkomennuksen kestäessä tehtyjä viikonloppu- ja muita vastaavia matkoja asunnon ja erityisen työntekemispaikan välillä.

Aloilla, joilla erityistä työntekemispaikkaa alalle tunnusomaisen työn lyhytaikaisuuden vuoksi joudutaan usein vaihtamaan, pidetään päivittäistä asunnon ja erityisen työntekemispaikan välistä matkaa vain 6, 7 ja 8 §:ssä tarkoitettuun matkustamiskustannusten korvaukseen oikeuttavana matkana, jos palkansaajalla ei ole varsinaista työpaikkaa. Palkansaaja on kuitenkin oikeutettu myös 13 §:ssä tarkoitettuun ateriakorvaukseen, jos hänellä ei ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.

4 §

Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa palkansaaja vakituisesti työskentelee. Jos palkansaajalla työn liikkuvuuden vuoksi ei ole paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee, pidetään varsinaisena työpaikkana paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, tai muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa.

5 §

Matkavuorokaudella tarkoitetaan enintään 24 tunnin pituista ajanjaksoa, joka alkaa palkansaajan lähtiessä työmatkalle työpaikaltaan tai asunnoltaan. Matkavuorokausi päättyy palkansaajan palatessa työmatkalta työpaikalleen tai asunnolleen.

6 §

Työmatkasta suoritettavalla matkustamiskustannusten korvauksella tarkoitetaan korvausta matka-, paikka- ja makuupaikkalipuista sekä muista niihin verrattavista välttämättömistä varsinaiseen matkustamiseen kuuluvista maksuista.

Matkustamiskustannusten korvauksena pidetään myös korvausta työvälineiden ja muiden sellaisten esineiden kuljetuksesta, joita palkansaajan on pidettävä mukanaan.

7 §

Palkansaajan muulla kuin omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavan matkustamiskustannusten korvauksen enimmäismäärä on liikenteenharjoittajan antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä, jonka palkansaaja osoittaa matkustamiskustannuksista suorittaneensa.

8 §

Palkansaajan omistamallaan tai hallitsemallaan kulkuneuvolla tekemästä työmatkasta suoritettavien matkustamiskustannusten korvausten enimmäismäärät ovat:

kulkuneuvo korvauksen enimmäismäärä
auto 199 penniä kilometriltä, jota korotetaan
― 17 penniä kilometriltä perävaunun kuljettamisesta autoon kiinnitettynä
― 36 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää asuntovaunun kuljettamista autoon kiinnitettynä
― 75 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää taukotuvan kuljettamista autoon kiinnitettynä
― 5 penniä kilometriltä sellaisista autossa kuljetettavista koneista tai muista esineistä, joiden paino ylittää 80 kiloa tai joiden koko on suuri
― 5 penniä kilometriltä, jos palkansaaja työhönsä kuuluvien tehtävien vuoksi kuljettaa autossa koiraa
― 18 penniä kilometriltä silloin, kun työn suorittaminen edellyttää liikkumista autolla metsäautotiellä tai muulta liikenteeltä suljetulla tienrakennustyömaalla, kyseisten kilometrien osalta
moottorivene 205 penniä kilometriltä
moottorikelkka 132 penniä kilometriltä
moottoripyörä 133 penniä kilometriltä
moottoripolkupyörä 77 penniä kilometriltä
muu kulkuneuvo 41 penniä kilometriltä

Jos palkansaajan omistamassa tai hallitsemassa kulkuneuvossa matkustaa muita henkilöitä, joiden kuljetus on työnantajan asiana, korotetaan 1 momentissa tarkoitettujen korvausten enimmäismääriä 5 penniä kilometriltä kutakin mukana seuraavaa henkilöä kohden.

Jos palkansaaja, jolla on Verohallituksen luontoisetujen laskentaperusteita koskevassa päätöksessä tarkoitettu auton käyttöetu, käyttää tällaista autoa työmatkan suorittamiseen ja maksaa itse tästä matkasta aiheutuvat polttoainekulut, hänelle korvattavien polttoainekulujen enimmäismäärä on 50 penniä kilometriltä.

9 §

Päivärahalla tarkoitetaan korvausta kohtuullisesta ruokailu- ja muiden elinkustannusten lisäyksestä, joka palkansaajalle aiheutuu työmatkasta. Päivärahaan ei lueta matkustamisesta eikä majoittumisesta suoritettavaa korvausta.

10 §

Päivärahan suorittaminen edellyttää, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta, riippuen siitä, kummasta matka on tehty. Erityisen työntekemispaikan on lisäksi oltava yli 5 kilometrin etäisyydellä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

11 §

Työmatkan kestoajasta riippuen päivärahan enimmäismäärät ovat:

työmatkan kestoaika päivärahan enimmäismäärä
yli 6 tuntia (osapäiväraha) 69,―
yli 10 tuntia (kokopäiväraha) 154,―
kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden
― vähintään 2 tunnilla 69,―
― yli 6 tunnilla 154,―

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisältyneen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet 1 momentin mukaisista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa.

12 §

Ulkomailla tehdystä työmatkasta suoritettavien päivärahojen enimmäismäärät ovat:

Maa tai alue Päivärahan enimmäismäärä
Afganistan 250,―
Alankomaat 350,―
Alankomaiden Antillit 300,―
Albania 205,―
Algeria 250,―
Andorra 220,―
Angola 400,―
Antiqua ja Barbuda 320,―
Arabiemiirikunnat 360,―
Argentiina 380,―
Armenia 225,―
Aruba 230,―
Australia 330,―
Azerbaidzan 310,―
Azorit 175,―
Bahama 280,―
Bahrain 270,―
Bangladesh 210,―
Barbados 330,―
Belgia 350,―
Belize 190,―
Benin 250,―
Bermuda 280,―
Bhutan 130,―
Bolivia 160,―
Bosnia-Hertsegovina 260,―
Botswana 180,―
Brasilia 340,―
Sao Paulo 380,―
Brunei 230,―
Bulgaria 200,―
Burkina Faso 200,―
Burundi 180,―
Chile 260,―
Costa Rica 230,―
Djibouti 200,―
Dominica 280,―
Dominikaaninen tasavalta 310,―
Ecuador 220,―
Egypti 260,―
El Salvador 220,―
Eritrea 150,―
Espanja 350,―
Etelä-Afrikka 200,―
Etiopia 160,―
Fidzi 260,―
Filippiinit 260,―
Färsaaret 300,―
Gabon 290,―
Gambia 200,―
Georgia 270,―
Ghana 200,―
Grenada 280,―
Grönlanti 300,―
Guadeloupe 280,―
Guatemala 170,―
Guinea 260,―
Guinea-Bissau 170,―
Guyana 180,―
Haiti 230,―
Honduras 180,―
Hongkong 400,―
Indonesia 250,―
Intia 190,―
Irak 260,―
Iran 200,―
Irlanti 320,―
Islanti 355,―
Iso-Britannia 340,―
Israel 360,―
Italia 350,―
Itävalta 350,―
Jamaika 210,―
Japani 540,―
Jemen 240,―
Jordania 230,―
Jugoslavia 250,―
Kambodzha 200,―
Kamerun 180,―
Kanada 280,―
Kanarian saaret 270,―
Kap Verde 180,―
Kazakstan 320,―
Kenia 240,―
Keski-Afrikan tasavalta 225,―
Kiina 360,―
Kirgisia 280,―
Kolumbia 220,―
Komorit 220,―
Kongo-Brazzaville 270,―
Kongo-Kinshasa (ent. Zaire) 250,―
Korean kansantasavalta (Pohj.-Korea) 220,―
Korean tasavalta (Etelä-Korea) 340,―
Kreikka 280,―
Kroatia 330,―
Kuuba 250,―
Kuwait 340,―
Kypros 220,―
Laos 160,―
Latvia 250,―
Lesotho 160,―
Libanon 310,―
Liberia 250,―
Libya 330,―
Liechtenstein 340,―
Liettua 230,―
Luxemburg 350,―
Macao 300,―
Madagaskar 150,―
Madeira 195,―
Makedonia 220,―
Malawi 180,―
Malediivit 170,―
Malesia 210,―
Mali 170,―
Malta 290,―
Marokko 290,―
Marshallinsaaret 150,―
Martinique 285,―
Mauritania 170,―
Mauritius 170,―
Meksiko 240,―
Mikronesia 180,―
Moldova 190,―
Monaco 330,―
Mongolia 200,―
Mosambik 210,―
Myanmar (Burma) 250,―
Namibia 170,―
Neitsytsaaret (USA) 195,―
Nepal 180,―
Nicaragua 230,―
Niger 170,―
Nigeria 220,―
Norja 360,―
Norsunluurannikko 310,―
Oman 320,―
Pakistan 150,―
Panama 260,―
Papua-Uusi Guinea 220,―
Paraquay 190,―
Peru 270,―
Portugali 300,―
Puerto Rico 280,―
Puola 260,―
Qatar 270,―
Ranska 360,―
Romania 240,―
Ruanda 230,―
Ruotsi 330,―
Saint Kitts ja Nevis 290,―
Saint Lucia 270,―
Saint Vincent ja Grenadiinit 260,―
Saksa 340,―
Salomonsaaret 130,―
Sambia 210,―
Samoa 195,―
San Marino 250,―
Sao Tome ja Principe 245,―
Saudi-Arabia 360,―
Senegal 210,―
Seychellit 320,―
Sierra Leone 160,―
Singapore 320,―
Slovakia 200,―
Slovenia 230,―
Somalia 150,―
Sri Lanka 150,―
Sudan 180,―
Surinam 180,―
Sveitsi 360,―
Swazimaa 150,―
Syyria 270,―
Tadzikistan 230,―
Taiwan 290,―
Tansania 250,―
Tanska 350,―
Thaimaa 250,―
Togo 230,―
Tonga 230,―
Trinidad ja Tobago 210,―
Tshekki 250,―
Tunisia 240,―
Turkki 250,―
Istanbul 290,―
Turkmenia 280,―
Uganda 160,―
Ukraina 310,―
Unkari 290,―
Uruguay 210,―
Uusi-Seelanti 300,―
Uzbekistan 280,―
Valkovenäjä 320,―
Vanuatu 150,―
Venezuela 280,―
Venäjä 280,―
Moskova 360,―
Pietari 340,―
Vietnam 225,―
Viro 230,―
Yhdysvallat 350,―
Zimbabwe 180,―
Maa, jota ei ole erikseen mainittu 200,―

Päiväraha lasketaan matkavuorokausittain. Matkavuorokausi on 24 tuntia työmatkan alkamisesta tai edellisen matkavuorokauden päättymisestä.

Päivärahan enimmäismäärä määräytyy sen maan tai alueen mukaan, missä matkavuorokausi ulkomailla päättyy. Jos matkavuorokausi päättyy laivalla tai lentokoneessa, määräytyy päiväraha sen maan tai alueen mukaan, josta laiva tai lentokone on viimeksi lähtenyt tai jonne se Suomesta lähdettäessä ensiksi saapuu.

Suomeen palattaessa palkansaajalla on oikeus puoleen viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksetusta ulkomaanpäivärahasta, jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kahdella tunnilla.

Jos työmatkaan käytetty aika ylittää viimeisen ulkomaan alueella tai sieltä lähteneessä laivassa tai lentokoneessa päättyneen täyden matkavuorokauden yli kymmenellä tunnilla, palkansaajalla on oikeus viimeksi päättyneeltä matkavuorokaudelta maksettuun ulkomaanpäivärahaan. Kotimaahan paluun jälkeen alkaneelta matkavuorokaudelta tai sen osalta maksettavan päivärahan enimmäismäärä määräytyy 11 §:n mukaan.

Palkansaajalla on oikeus kysymyksessä olevaa maata varten vahvistettuun päivärahaan, jos ulkomaille tehty työmatka on kestänyt vähintään 10 tuntia. Mikäli työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 10 tunnin, suoritetaan päiväraha kotimaan matkojen säännösten ja markkamäärien mukaisesti.

Jos palkansaaja jonakin matkavuorokautena on saanut ilmaisen tai matkalipun taikka hotellihuoneen hintaan sisältyneen ruoan, päiväraha maksetaan 50 prosentilla alennettuna. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan ulkomaanpäivärahan kysymyksessä ollen kahta ilmaista ateriaa.

Kun työmatka tehdään Suomen alueen ulkopuolelle siten, että työ tehdään Suomessa olevan työnantajan lukuun poikkeuksellisissa olosuhteissa ja palkansaaja palaa yöksi Suomen alueelle eikä työmatkasta suoriteta 11 §:n mukaista päivärahaa, on työmatkasta suoritettavan korvauksen enimmäismäärä 1 momentista poiketen 94 markkaa.

13 §

Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää, että työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja että palkansaajalla ei työn vuoksi ole mahdollisuutta ruokailutauon aikana aterioida tavanomaisella ruokailupaikallaan. Ateriakorvauksen enimmäismäärä on 38,50 markkaa.

Jos palkansaaja joutuu työmatkalla aterioimaan kaksi kertaa tavanomaisen ruokailupaikkansa ulkopuolella, eikä työmatkasta suoriteta päivärahaa, ateriakorvauksen enimmäismäärä on 77,00 markkaa.

14 §

Työmatkasta päivärahan lisäksi suoritettavan majoittumiskorvauksen enimmäismäärä on majoitusliikkeen antaman tositteen tai muun luotettavan selvityksen mukainen määrä.

15 §

Yömatkarahan suorittaminen edellyttää, että päivärahaan oikeuttavasta matkavuorokaudesta vähintään 4 tuntia on kello 21.00 ― 07.00 välisenä aikana ja että työnantaja ei järjestä palkansaajalle ilmaista majoitusta eikä suorita majoittumiskorvausta tai korvausta makuupaikasta. Yömatkarahan enimmäismäärä on 30 markkaa.

16 §

Mitä edellä on määrätty matkakustannusten korvauksesta, sovelletaan merityötuloa saaville verovelvollisille maksettaviin laissa verovapaiksi säädettyihin korvauksiin.

17 §

Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1999. Tätä päätöstä sovelletaan työmatkaan tai sen osaan, joka tehdään vuonna 1999.

Helsingissä 2 päivänä joulukuuta 1998

Pääjohtaja
Jukka Tammi

Ylitarkastaja
Anneli Nuoritalo

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.