700/1998

Annettu Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 1998

Valtiovarainministeriön päätös verovuoden 1997 ennakonpalautusten maksamisesta

Valtiovarainministeriö on 11 päivänä joulukuuta 1992 valtion talousarviosta annetun asetuksen (1243/1992) 32 §:n nojalla säätänyt:

1 §

Verovuoden 1997 ennakonpalautusten maksu aloitetaan 9 päivänä joulukuuta 1998. Suoraan saajan pankkitilille suoritettavat ennakonpalautukset maksetaan yhdessä erässä siten, että ne ovat saajan Suomessa sijaitsevalta tililtä nostettavissa joulukuun 10 päivänä 1998.

2 §

Tämä päätös tulee voimaan 23 päivänä syyskuuta 1998. Päätöstä sovelletaan muiden verovelvollisten kuin tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettujen yhteisöjen ja 5 §:ssä tarkoitettujen yhteisetuuksien verovuoden 1997 ennakonpalautusten maksamiseen.

Helsingissä 15 päivänä syyskuuta 1998

Ministeri
Jouko Skinnari

Neuvotteleva virkamies
Erkki Laanterä

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.