Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1317/1997

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Maa- ja metsätalousministeriön päätös perunantuotannon lisäkustannusten korvaamisesta vuonna 1997 Siemenperunakeskuksen tuotantoalueella

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Ajantasaistettu säädös
1317/1997
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 179/1997 (Julkaistu 31.12.1997)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Maa- ja metsätalousministeriö on, eduskunnan myönnettyä tarkoitukseen varat, tänään tapahtuneessa esittelyssä päättänyt:

1 §Soveltamisala

Siemenperunakeskuksen tuotantoalueella noudatettavista perunanviljelyn vaatimuksista annetun lain (356/1995) 2 ja 3 §:ssä tarkoitettujen vuodelta 1997 aiheutuneiden lisäkustannusten korvaamiseksi voidaan käyttää vuoden 1997 valtion talousarvion momentille 30.34.41. (Eräät korvaukset) osoitettua määrärahaa siten kuin tässä päätöksessä määrätään.

2 §Korvauksen suuruus

Siemenperunakeskuksen tuotantoalueella, Tyrnävän, Limingan ja Temmeksen kunnissa, maksetaan ruoka- ja ruokateollisuusperunan tuottajille perunanviljelyn lisäkustannusten kattamiseksi pinta-alaperusteista lisätukea, jonka suuruus on kirjallisen sopimuksen tuotannon markkinoimisesta tehneille viljelijöille 1250 markkaa hehtaarilta ja muille viljelijöille 900 markkaa hehtaarilta.

3 §Muut korvausperusteet

Tässä päätöksessä tarkoitettu lisätuki mak-setaan samoin perustein ilman erillistä hakemusta kuin perunantuotannolle maksettavasta kansallisesta tuesta annetuissa valtioneuvoston päätöksessä (255/1996) tarkoitettu vuodelta 1997 maksettava perunantuotannon kansallinen tuki (perunatuki).

4 §Tuen maksaminen, oikaisu, takaisinperintä, valvonta ja salassapito

Tuen maksamisen, oikaisun, takaisinperinnän, valvonnan ja salassapidon osalta on noudatettava, mitä perunatuen osalta on edellä mainitussa valtioneuvoston päätöksessä määrätty.

5 §Tarkemmat määräykset

Maa- ja metsätalousministeriö antaa tarkemmat määräykset tämän päätöksen täytäntöönpanosta.

6 §Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 1997.

Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1997

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi HemiläVanhempi hallitussihteeri Esko Laurila

Sivun alkuun